TPS on vahvistanut jo ensi kauden joukkuettaan kahdella kiinnostavalla pelimiehellä, uutisoi Ilta-Sanomat.
Lehden tietojen mukaan KalPan Santeri Lukka sekä HPK:n Oula Palve kiekkoilevat ensi kaudella Turussa. Molempia pelureita voi pitää profiilihankintoina.
Hyvänä yleispakkina tunnettu Lukka on noussut Kuopiossa joukkueensa luottopuolustajien joukkoon. 26-vuotias Ässät-kasvatti on pelannut tällä kaudella Liigassa yhteensä 31 pelissä iskien tehot 4+7=11.
Oula on kuulunut viime kaudella HPK:n kärkihyökkääjien joukkoon. Kiekkotaituri on nakuttanut tänä syksynä 28 pelissä tehot 7+13=20. Hänen siirtymisestään uutisoi jo aiemmin Hämeen Sanomat.
Lue alkuperäinen Ilta-Sanomien uutinen tästä.




