HIFK:n nuori laitahyökkääjä Juha Jääskä teki viimein perjantaina ensimmäisen runkosarjamaalinsa ottelussa JYPiä vastaan. Osuma syntyi ottelun toisessa erässä.
Jääskä ehti pelata HIFK:n paidassa kaksi kautta ilman runkosarjaosumaa. Kolmannella kaudella tuli kaivattu täysosuma.
Jääskä on aiemmin tehnyt maalin Liigassa, mutta kyseinen osuma syntyi pudotuspeleissä keväällä 2017.
Jääskä oli voittamassa alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruutta vuonna 2016. Lisäksi hän oli mukana nuorten MM-kisoissa viime vuodenvaihteessa.




