Järisyttävä menetys: IL: Leijonien potentiaalinen ykkösvahti kieltäytyi MM-kisoista!

Leijonat sai tiistaina lisää surkeita uutisia, kun Pietarin SKA:n suomalaisvahti Mikko Koskinen varmisti Iltalehdelle, että hän jättää MM-kisat väliin.

– En ole valitettavasti käytettävissä tänä keväänä, Koskinen sanoi Iltalehdelle.

Koskinen pelasi tällä kaudella KHL:ssä 29 ottelua huimalla torjuntaprosentilla 93,7. Pudotuspeleissä 29-vuotias maalivahti tahkosi 15 kamppailua torjuntaprosentilla 93,5.

Koskinen kärsi Etelä-Korean olympialaisissa ikävän lonkkavamman Norjaa vastaan.

– Toisessa ottelussa Norjaa vastaan tuli loukkaantuminen, jonka kanssa olen taistellut. Se vaatii nyt ainakin parin viikon huilin ja tulee toivottavasti sillä kuntoon.

Koskinen ei kuitenkaan jättänyt yhtään pelejä väliin, vaan veti täysillä mukana KHL:n pudotuspeleissä.

– Lääkäri sanoi, että pari viikkoa pitää huilata, mutta jokainen ymmärtää, ettei pudotuspeleissä huilata, kokenut suomalaisvahti kertoo.

– Onni onnettomuudessa, että se oli sellainen vamma, että särkylääkkeitä syömällä pystyin pelaamaan. Pystyin vetämään tämän kevään täysillä. Ei jäänyt siitä kiinni.