Leijonat sai perjantaina huippu-uutisia, kun Nashville Predatorsin suomalaishyökkääjä Eeli Tolvanen saapuu MM-kisoihin.
19-vuotias suomalaistykki saapuu Tanskaan lauantaina.
Tolvanen pelasi NHL:ssä vain kolme ottelua ilman tehopisteitä. Pudotuspeleissä nuorukainen ei päässyt pelaamaan yhtään peliä.
– Hienoa, että saadaan Eeli mukaan. Hän on tällä kaudella osoittanut Leijonissa ja KHL:ssä olevansa kansainvälisen tason huippupelaaja. Eelillä on kova into tulla ensimmäisiin miesten MM-kisoihinsa ja päästä pelaamaan, Leijonien GM Jere Lehtinen sanoi Suomen jääkiekkoliiton tiedotteessa.
Leijonilla on Tolvasen tulon jälkeen leimaamatta vielä kaksi kisapassia.




