Sebastian Aho rajuun pettymykseen päättyneestä NHL-kaudesta: ”Turha jossitella”

© Kuva: Getty Images

Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen NHL-kausi päättyi pettymykseen, kun Carolina Hurricanes jäi pudotuspelien ulkopuolelle. Joukkue roikkui pitkään pudotuspelipaikan tuntumassa, mutta heikko loppukausi murensi haaveet.

Aho kommentoi päättynyttä NHL-kautta keskiviikkona Helsingissä SuomiKiekko-sivustolle.

– Se oli totta kai iso pettymys, että ei päästy pudotuspeleihin. Se oli iso tavoite koko joukkueelle ja myös itselleni. Ei voi sanoa yhtä syytä, miksi niin kävi, Aho mietti.

– Oltiin ihan viivan tuntumassa vielä noin neljä viikkoa ennen kauden loppua. Sitten hävisimime pari peliä. Columbus taisi voittaa ja pudotuspeliviiva vähän karkasi. Hävisimme isoja pelejä, joita olisi pitänyt kääntää, Aho summasi SuomiKiekolle.

Aho kuitenkin korostaa, että 82 ottelun mittainen runkosarja ei jätä sijaa jossitteluille.

– Turha sitä on oikeastaan jossitella. Kausi on kuitenkin niin pitkä, ettei se ole sattumaa, ketkä sinne pudotuspeleihin pääsevät ja ketkä eivät.

– Totta kai me haluamme ensi vuonna olla parempia, ja uskon, että myös olemme, Aho sanoi.

Jo maaliskuun aikana Hurricanes ilmoitti myös isosta muutoksesta organisaatiossa. Seuran uusi omistaja Tom Dundon siirsi GM Ron Francisin ”muihin tehtäviin”.

– Tämä on lätkää, ja tällaiset negatiiviset asiat joskus tavallaan kuuluvat tähän. Totta kai koko organisaatio haluaa menestyä, mutta menestystä ei ole tullut, joten menestystä halutaan kaiken näköisillä muutoksilla, Aho kommentoi.

Otto Palojärvi, Helsinki