Leijonista ja NHL:stä tuttu entinen huippuvahti Fredrik Norrena aloittaa kaudella 2018-19 uudet työtehtävänsä Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen maalivahtivalmentajana.
44-vuotias Leijonat-legenda on jo mukana Nuorten Leijonien parhaillaan kesken olevalla Vierumäen harjoitusleirillä.
Nuorten Leijonien maalivahtivalmentajana viime vuosina toiminut Aki Näykki siirtyy ensi kaudeksi NLA-sarjaa pelaavaan Berniin.
Leijonien virallinen tiedote:
Suomea 2006 Torinon olympialaisissa ja viidesti MM-kisoissa edustanut Fredrik Norrena toimii alle 20-vuotiaiden maajoukkueen maalivahtivalmentajana kaudella 2018-2019.
Norrenan ensimmäinen tapahtuma Nuorten Leijonien matkassa on parhaillaan käynnissä: Alle 20-vuotiaat ovat leirillä Vierumäellä ja pelaavat tänään tiistaina klo 18.30 toisen ottelunsa Tshekin alle 20-vuotiaita vastaan. Maanantaisen ottelun Suomen Nuoret Leijonat vei nimiinsä lukemin 9-3.
– On hienoa päästä tekemään töitä lahjakkaiden nuorten pelaajien kanssa, koen että saan pestistä itsekin paljon oppia. Iso kiitos perheelle ja TPS:lle siitä, että tämä on mahdollista, päätyönään TPS:n miesten maalivahtivalmennuksesta vastaava Norrena kiittää.
Norrenaa ennen Nuorten Leijonien maalivahtivalmentajana toiminut Aki Näykki siirtyy maalivahtivalmentajaksi Berniin. Nuorten Leijonien päävalmentajana toimii Jussi Ahokas.
Uutista korjattu 24.07.2018: Virheellisesti mainittu, että Norrena jättää TPS:n.




