Liigassa viime kaudella loistanut Mathew Maione on saanut hurjan alun syksylleen.
Dinamo Riian riveihin siirtynyt tähtipakki on aloittanut uransa ensimmäisen KHL-kauden hurjalla tavalla. Pakki on kerännyt nyt kuuteen peliin tehot 2+6=8. Pisteet nostavat kanadalaisen koko sarjan tehokkaimmaksi puolustajaksi.
Tuorein show nähtiin sunnuntaina, kun Riika kaatoi Red Star Kunlunin maalein 4-2. Maione keräsi ottelussa pisteet 1+3.
Lukemat kaunistelivat hurjaa alkua syksylle. Myös Dinamo Riika on saanut yllättävän pirteän lähdön kaudelleen – joukkue on voittanut kuudesta pelistään neljä.
Maione loisti viime kaudella KalPan riveissä. Slovakian pääsarjasta hankittu kanadalainen nakutti Liigassa pakin paikalta hurjat tehot 15+24=39. Tehoilla irtosi pakkien pistepörssin voitto.




