Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueesta kuului torstaina iloisia uutisia, kun ikäluokan supertähti Eeli Tolvasen saapuminen tapaninpäivänä alkaviin MM-kisoihin tuli ilmi. Sekä NHL:ssä että AHL:ssä tällä kaudella pelanneen suurlupauksen saapuminen kilpailuihin karmii ruotsalaistoimittajien selkäpieissä.
– Ruotsin painajainen: Tähti on valmis Nuorten MM-kisoihin, Sportbladet otsikoi juttunsa.
Nuoret Leijonat avaa urakkansa varhain 27. päivän aamuna juuri Ruotsia vastaan.
– Suomi on sinetöinyt Eeli Tolvasen (kohtalon). Hän voi pelata ensi-illassa Tre Kronorin junioreita vastaan, sivusto kauhisteli.
Jos meni Sportbladetin leirissä pupu pöksyyn, niin samaa voi todeta myös Expressenistä.
– Unelmavahvistus Suomelle, toinen ruotsalaisaviisi latasi.
Sinivalkoiset kiekon ystävät saattavat pitää lupaavan laiturin iskukykyä kysymysmerkkien alla. Tolvanen on tehnyt Nashville Predatorsille NHL:n neljässä ottelussa tällä kaudella tehot 1+1=2, AHL:n puolella Milwaukee Admiralsin paidassa hän on iskenyt 24 ottelussa suhteellisen vaatimattomat tehot 4+8=12.
Ruotsalaismedioiden kauhistelusta kirjoitti Suomessa ensimmäisenä Iltalehti.
LUE MYÖS:
Nuorille Leijonille todella kova vahvistus! Eeli Tolvanen liittyy MM-joukkueen matkaan




