Vaikka NHL-urallaan 363 runkosarjan kamppailussa tehot 115+167=282 viimeistellyt ja kuudessa pudotuspeliottelussa pisteet 2+1=3 iskenyt Aleksander Barkov onkin tullut tutuksi etenkin pelinrakennus- ja syöttötaidoistaan, taitaa hän myös maalien latomisen.
Suomalainen on itseasiassa ollut yksi Panthers-historian kovimmista maalilingoista ylivoimilla. Kun sentteri napsautti viime yönä Buffalo Sabresia vastaan yhden osuman ylivoimalla, kasvatti joukkueensa ykköshyökkääjä noiden maalien määrän jo 30:een.
Se on nyt peräti kahdeksanneksi eniten koko seurahistoriassa. Tilaston kärjessä komeilee pantteripaitoja kahdeksan kauden ajan edustanut Scott Mellanby 66 rysällään. Suomalaislegenda Olli Jokinen puolestaan iski seitsemällä Florida-kaudella 65 ylivoimahäkkiä.
Koska Barkovin nykyinen sopimus pitää hänet joukkueensa ainakin kauteen 2021-2022 saakka, voi olympialaisten pronssi- ja MM-kisojen hopeamitalisti nousta jopa koko tilaston kärkeen aikanaan.
Lisäksi suomalainen tehnee tällä sesongilla kausikohtaisen ylivoimamaalien rekordinsa. Kaudella 2015-16 niitä syntyi ennätyksellisesti yhdeksän, mutta nyt osumia on kasassa jo seitsemän kappaletta.




