Suomalaishyökkääjien Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen tähdittämä Carolina Hurricanes venyi myöhään sunnuntai-iltana maukkaaseen 5-4-voittoon Ottawa Senatorsia vastaan. Pistepotti oli jälleen kerran pääasiassa pirteiden suomalaisten ansiosta – kummatkin iskivät tehot 0+2=2. Heidän lisäksi nyt myös joukkueen pakit ottivat ihailtavasti roolia.
Peräti jokaisesta parista toinen pelaaja iski häkin. Kun ykkösessä puolustava Jaccob Slavin (kuvassa oikealla), kakkosparin Justin Faulk (kuvassa vasemmalla) ja kolmosen Dougie Hamilton latasivat pikkumustan reppuun, teki Hurricanes heidän ansiostaan todella harvinaisen tempun.
Sunnuntainen peli oli ensimmäinen noin kymmeneen vuoteen, jossa peräti kolme eri Canes-pakkia onnistui toimittamaan kiekon reppuun. Edellisen kerran Carolinan leiristä vastaavaan temppuun pystyi maaliskuussa 2009 trio Anton Babchuk – Joe Corvo – Joni Pitkänen.
Divisioonassaan viidentenä keikkuva Carolina tarvitsee nyt onnistumisia laajasti, kun joukkue yrittää kiriä kevään pudotuspeleihin. Ainakin aiemmin joukkue on ollut liikaa suomalaispelaajiensa varassa, kuten esimerkiksi alla oleva juttu todistaa.




