Suomalaispuolustaja kerää ylistystä Pohjois-Amerikassa – verrataan jo nelinkertaiseen Stanley Cup-voittajaan!

© Kuva: Getty Images

Suomalaispuolustaja Henri Jokiharjun avauskausi aikuisten sarjoissa on ollut värikäs.

Chicago Blackhawksin kesän 2017 ykkösvaraus yllätti monet kiekkofanit murtautumalla syksyn harjoitusleirillä NHL-miehistöön ottaen lisäksi välittömästi vastuullisen roolin Blackhawksin takalinjoilla.

Blackhawksin erotettua päävalmentajansa Joel Quennevillen marraskuussa, alkoi 19-vuotiaan suomalaisen vastuu kuitenkin vähentyä ja seurajohto päätti laskea Jokiharjun vuodenvaihteen nuorten MM-kisoihin saamaan vastuuta.

Voitokkaista kisoista palattuaan oli Jokiharjun suunta pian chicagolaisjoukkueen farmiseura Rockford IceHogsissa, jossa puolustaja on esiintynyt reilun kuukauden aikana 13 ottelussa ja summannut mainiot tehot 1+11.

AHL-komennus on ollut ilmeisen hyödyllinen Jokiharjulle, sillä vastuuta on tullut illasta toiseen runsaasti.

IceHogsin päävalmentaja Derek King ylistää vuolaasti Jokiharjun panosta The Hockey Writersille ja vertaa tätä legendaariseen ruotsalaispuolustajaan.

– Hän muistuttaa minun silmiini (Nicklas) Lidströmiä. Hän pelinsä on hyvin kokonaisvaltaista, King toteaa viitaten vertauksessaan nelinkertaiseen Stanley Cup-voittajaan.

Myös Blackhawksin päävalmentajana marraskuussa aloittanut Jeremy Colliton on tyytyväinen Jokiharjun viime aikojen tekemiseen.

– Olemme hyvin tyytyväisiä hänen kehittymiseensä. Hän pelaa 21-22 minuuttia illassa ja näemme hänen pelissään paljon edistymistä, Colliton toteaa.

LUE MYÖS: Puljujärvi joutui leikkaukseen – syynä ei ollutkaan loukkaantuminen: ”Asialle oli pakko tehdä jotain”

Hyvästi Liiga! IL: TPS-tähti on siirtymässä NHL:ään – ”Kiinnostus on kovaa”