Liigan välierien sudenkuoppa puhuttaa – Suomen olisi syytä ottaa mallia Ruotsista?

© Kuva: Juha Tamminen

Liigan välierien alla yksi puhutuimpia seikkoja on ollut semifinaalien erikoinen otteluohjelma. Kärpät-HIFK-sarjassa neljäs ja ensimmäinen mahdollinen katkaiseva ja ratkaiseva ottelu pelataan 8. huhtikuuta, kun vastaavasti Tappara-HPK-sarjaa on tahkottu tuossa vaiheessa vasta kahden pelin verran.

Pelipäiviä mietittäessä karuimman mahdollisen skenaarion mukaan Kärpät tai HIFK voi yltää finaaliin aikaisintaan jo siis 8. huhtikuuta ja joko Tappara tai HPK viimeistään 17. huhtikuuta. Eroa loppuottelupaikan varmistamisen välillä voi tulla siis reilu viikko.

Asian nosti esille muun muassa urheiluselostaja Teppo Laaksonen.

On lienee helppoa todeta, että Suomen olisi syytä ottaa mallia paljon porua aiheuttavan sarjajärjestelmäväännön lisäksi tässäkin asiassa Ruotsista. Länsinaapurimme pääsarja SHL:ssä välieräottelut pelataan tasaiseen tahtiin, kuten Laaksonen ansiokkaasti muistutti.

– Ruotsissa kaikki välierät ovat eri päivinä, ensi lauantaina alkaa ja siitä eteenpäin joka päivä pelataan jompaa kumpaa välieräsarjaa, muun muassa SHL:ää selostava Laaksonen twiittasi.

Toki Liiga on ongelmallisessa raossa aikataulujen kanssa. Helsingissä kun järjestetään muodostelmaluistelun MM-kisat 12.-13. huhtikuuta.

Tältä lajilta mitään pois, mutta MM-tapahtuma tiedetyn liigamenestyjän (HIFK) kotikonnuilla kesken kevään kiivaiden pelien aikaan kuulostaa kyseenalaiselta.

LUE MYÖS:
Oho: Liigan pudotuspeleissä muhii erikoinen mahdollisuus: Toinen finalisti saattaa saada todella pitkän lepotauon!