Ruotsalaislehti Expressen kirjoitti lauantaina, että Nashville Predatorsin pakki Mattias Ekholm liittyy maan MM-kisajoukkueen matkaan. Uutinen on hallitsevan maailmanmestari Tre Kronorin kannalta mieleinen, sillä niin vakuuttavan kauden puolustaja pelasi taalajäillä.
– Kyllä, olemme päättäneet mennä Bratislavaan koko perheen voimin. Joten pelaan MM-kisoissa, 28-vuotias pakki kertoi aviisin mukaan.
Puolustaja on sekä oman alakerran roolinsa taitava että hyökkäyspäässä pisteisiin pystyvä taituri. Ekholm latoi runkosarjan 80 ottelussa tehot 8+36=44, plusmiinussaldo oli häkellyttävä +27, eli peräti kymmenenneksi paras kaikki pelaajat huomioiden.
Pudotuspeleissä pakki summasi kaksi syöttöpinnaa (-2).
Ekholmista erityisen tapauksen NHL:ssä teki hänen uskomattoman ”palkkakattoystävällinen” sopimuksensa. Ruotsalaispeluri tienaa tähtipakille alhaista 3,75 miljoonan dollarin kausipalkkaa vielä vuosia.
Ruotsin joukkue on luokkaa jäätävän kova. Näet sen täältä.
MM-KISOJEN KAIKKI JUTUT KOOTUSTI TÄÄLLÄ.




