Suomen MM-leiriryhmä kokee ensi viikolla valtavia muutoksia.
Päävalmentaja Jukka Jalonen paljasti Ylelle perjantaina Norja-ottelun jälkeen, että leirille on liittymässä kolmen odotetun vahvistuksen lisäksi viisi muuta pelaajaa. Mukaan ovat varmuudella liittymässä ainakin Kevin Lankinen, Henri Jokiharju sekä Juho Lammikko.
– Ensi viikolla tulee leiritykseen kahdeksan uutta pelaajaa. Muutama pelaaja lähtee pois. Meidän pitää vielä tänään pohtia, että ketkä putoavat, Jalonen paljasti tv-haastattelussa.
Suomelle ei ole tippumassa vahvistumassa nyt ainakaan NHL:stä eikä KHL:stä, joten uudet pelaajat ovat Euroopan sarjoista, kuten Liigasta.
Leijonat jatkaa otteluitaan ensi viikolla, kun se kohtaa Ruotsin Kouvolassa sekä Helsingissä.




