NHL:n 2010-luvun menestysseura Pittsburgh Penguins jatkaa suomalaishankintojaan.
Joukkue solmi vain muutama päivä sitten sopimuksen HPK:n kanssa SM-kultaa juhlineen puolustaja Niclas Almarin kanssa. Nyt haaviin tarttui vuoden 2016 varaustilaisuuden toisella kierroksella (61.) varattu hyökkääjä Kasper Björqvist, joka on solminut seuran kanssa kaksivuotisen sopimuksen.
21-vuotias Björqvist on pelannut kolme edelliskautta NCAA-yliopistosarjan Providencen joukkueessa. Tällä kaudella mies iski 42 ottelussa tehot 17+13=30.
Björkqvist pelasi yliopistosarjassa kaikkiaan 112 ottelua, joissa miehelle merkittiin tilastoihin tehopinnat 36+26=62. Björkqvist oli joukkueensa kapteeni johdattaen yliopistonsa neljän parhaan lopputurnaukseen. Nuori mies kipparoi myös Suomen joukkuetta nuorten MM-kisoissa 2017 sekä alle 18-vuotiaiden maajoukkuetta vuoden 2015 MM-turnauksessa, josta tuliaisina oli hopea. Björkqvist oli mukana myös Nuorten Leijonien MM-kultajoukkueessa vuonna 2016.
Ennen NHL-varaustaan Björkqvist pelasi upean kauden A-juniorien SM-liigassa Espoon Bluesin paidassa merkkauttaen 45 otteluun tehot 28+38=66 pistettä. Mies valittiin tuolloin A-SM:n parhaaksi pelaajaksi sekä parhaaksi hyökkääjäksi.
The Penguins have signed Kasper Bjorkqvist to a two-year, entry-level contract.
Guerin on Bjorkqvist: “We were very happy with the steady progression in his production… He is a disciplined hockey player who plays a very team-oriented game.”
Details: https://t.co/RXPj8sSdWR pic.twitter.com/GeM3XbEZiy
— Pittsburgh Penguins (@penguins) 15. toukokuuta 2019




