MM-kisoissa vahvasti tänä keväänä esiintynyt Suomen maajoukkue on monille ulkomaalaisille melko nimetön ryhmä, sillä mukana on vain muutama NHL-vahvistus.
MM-kisamatkasta joutui kieltäytymään muun muassa Nashville Predatorsin Miikka Salomäki. 26-vuotias hyökkääjä kärsi kuluneella kaudella vakavasta loukkaantumisesta sekä aivotärähdyksestä, joten MM-kisoihin ei ollut kannattavaa lähteä.
– (Maajoukkueesta) Oltiin yhteydessä, mutta he tiesivät minun tilanteeni. Tämä oli kaikille parempi näin. On hyvä levätä tuommosen loppukauden jälkeen. Aina on hienoa pelata, kun se on mahdollista, mutta joskus on parempi levätäkin, Salomäki kommentoi asiaa Raahen Seudulle.




