Ruotsalaispakki järjestämässä jättiyllätyksen? Povataan NHL-miehistöön jo ensi kaudeksi

© Kuva: Getty Images

Toronto Maple Leafs on ottanut pelaajistonsa osalta isoja harppauksia eteenpäin tänä kesänä. Puolustukseen on hankittu uutta osaamista samalla, kun runkohyökkääjille on laadittu jatkosopimukset.

Puolustukseen saattaa kuitenkin olla murtautumassa täysi jokerikortti: Rasmus Sandin.

Ruotsin nuorten maajoukkueen päävalmentaja Tomas Monten kommentoi TSN:n haastattelussa, että Sandinilla on realistiset mahdollisuudet päästä Toronto Maple Leafsin pakistoon jo ensi kaudella. Monten ei turhaan pumppaa ilmaa Sandinin renkaisiin, sillä NHL-paikka olisi huono uutinen nuorten joukkueen kannalta, sillä NHL-paikka estäisi Sandinin pääsyn MM-kisoihin.

Viime kaudella 19-vuotias puolustaja pelasi vielä AHL:ssä. 44 ottelussa hän viimeisteli tehot 6+22=28. Sandin oli myös Ruotsin matkassa U20-kisoissa ja merkkautti viidessä ottelussa neljä tehopistettä.

Torontolla on jo joukkueessaan kuusi kokenutta NHL-puolustajaa, joten pelipaikan nappaaminen on paperilla vaikea temppu. Sandin on Toronton ykköskierroksen varaus kesältä 2018, joten hänen potentiaaliinsa on seurassa ainakin uskottu.