Maalivahti Ville Husson alkukausi NHL:n hallitsevan mestarijoukkue St. Louis Bluesin farmiseura San Antonio Rampagessa on ollut todella vakuuttava.
Vuonna 2014 nuorten MM-kultaa voittamassa ollut Husso pelasi lauantain vastaisena yönä nollapelin Chicago Wolvesin kaaduttua puhtaasti maalein 3-0. Husso torjui ottelussa kaikki 26 tätä kohti ammuttua laukausta.
Liigan parhaaksi maalivahdiksi keväällä 2016 valittu, neljännen kautensa Pohjois-Amerikassa aloittanut Husso on ollut alkukauden otteluissaan muutenkin maagisessa vedossa. Miehen torjuntaprosentti kolmen pelin jälkeen näyttää lukemaa 96,3. Maaleja selän taakse on lipsahtanut vasta kolme kappaletta.
Suomalaistorjujan epäonneksi tie NHL:ään Bluesin kautta vaikuttaa juuri nyt kiviseltä. Husson ainoana mahdollisuutena onkin nyt jatkaa vakuuttavia otteitaan AHL:ssä, mikä saattaisi pakottaa seurajohdon kauppaamaan NHL:n puolella kakkosvahdin roolia hoitava Jake Allen toisaalle. Toisaalta Husson paikka ylhäällä on vain yhden loukkaantumisen päässä.
Bluesin ykkösvahtina toimii Jordan Binnington, joka nappasi viime kaudella Hussolle pedatun paikan NHL-kokoonpanosta suomalaisen loukkaannuttua. Loppu on historiaa kanadalaisen torjuttua joukkueensa kauden päätteeksi Stanley Cup -mestaruuteen.
LUE MYÖS: Rasmus Ristolaisen siirto lähellä? Jopa 30 kykyjenetsijää paikalla Buffalossa
LUE MYÖS: Carolina Hurricanesin huima putki sai jatkoa – suomalaiskaksikko jälleen maalinteossa




