Puolan pääsarja on vetänyt viime vuosina yhä enemmän suomalaispelaajia.
Muun muassa GKS Katowicea edustaa tällä hetkellä peräti kuusi suomalaista, joista yksi on HIFK:n entinen puolustaja Juuso Salmi, joka on viihtynyt hyvin melko tuntemattomassa sarjassa.
– Olen tykännyt. Minun kaltaiselleni pelaajalle, jolle ei Liigasta pelipaikkaa löydy, tämä on hyvä vaihtoehto. Tämän sarjan kärkijengit ovat hyviä ja sitten on muutama selvästi heikompi joukkue, Salmi avaa HIFK:n verkkosivuilla.
Kokenut puolustaja kertoo myös, että Puolassa palkkataso on kohdillaan. Tämäkin houkuttelee sarjaan varmasti yhä parempia pelaajia ja valmentajia.
– Käteen jää saman verran rahaa kuin Suomessa keskitason liigapelaajalla ja kuten sanottu, hintataso on alhainen. On tämä joka tapauksessa hienoa elämänkokemusta. Jos tahkoaa koko pelaajauransa ajan SM-liigaa, niin kapeaksi jää perspektiivi, Salmi sanoo.
Tällä kaudella suomalaispuolustaja on esiintynyt 22 ottelussa tehopistein 0+4. Liigassa hän kiekkoili edelliskerran kaudella 2017-18.




