TPS tiedotti perjantaina vahvistaneensa takalinjojaan puolustaja Christoffer Perssonilla.
34-vuotias ruotsalainen saapuu lainasopimuksella, joka kestää alustavasti joulukuun puoliväliin asti.
192-senttinen ja 100-kiloinen puolustajajärkäle on pelannut koko uransa Ruotsissa. Viimeiset neljä kautta mies on edustanut HV71:stä.
Persson on voittanut urallaan kahdesti SHL:n mestaruuden.
TPS:n tiedote:
Turun Palloseura on vahvistanut takalinjojaan 34-vuotiaalla ruotsalaispuolustaja Christoffer Perssonilla. Persson liittyy TPS:n joukkueeseen maaottelutauon jälkeen ruotsalaisen HV71:n riveistä, jossa hän on pelannut edellisen neljän kauden ajan.
Vasemmalta ampuvan Perssonin lainasopimus on alustavasti voimassa joulukuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen tilannetta tarkastellaan uudestaan.
192-senttinen ja 100-kiloinen Persson on voittanut urallaan kaksi Ruotsin mestaruutta sekä kertaalleen Champions Hockey Leaguen.
TPS:n urheilutoimen työryhmään kuuluva Tomi Kallio on tyytyväinen Perssonin saapumiseen turkulaisjoukkueeseen.
– Halusimme vahvistusta niin alivoima- ja puolustuspelaamiseen kuten myös maalineduspelaamiseen. Nämä asiat ovat Perssonin vahvuuksia ja noilla ominaisuuksilla hän on tehnyt uransa Ruotsissa, taustoittaa Kallio.
– Persson on pelannut menestyksekkäästi viime vuodet voittavissa joukkueissa (Frölunda, HV71) ja uskon sen kokemuksen olevan arvokasta TPS:n joukkueelle tässä tilanteessa, jatkaa Kallio.
Kallion mukaan TPS:n joukkueen suorituskykyä ja pelaajaliikennettä seurataan jatkossakin aktiivisesti.
– Meidän tavoite on pelata keväällä pudotuspelejä. Sen johdosta käymme koko ajan läpi myös omaa kokoonpanoamme ja seuraamme mahdollista pelaajaliikennettä, Kallio linjaa.




