Kansainvälinen jääkiekkoliitto (IIHF) tiedottaa nettisivullaan, että Sveitsin jääkiekkoliitto ei aio hakea tämän kevään peruttujen MM-kisojen siirtoa keväälle 2021.
Kisoihin lipun jo ostaneet saavat rahansa takaisin.
Sveitsin liiton ratkaisun taustalla ovat tiedotteen mukaan turnauksen siirrosta mahdollisesti aiheutuvat taloudelliset riskit.
Sveitsiläiset ovat kuitenkin kiinnostuneita hakemaan MM-kisoja jälleen lähivuosina.
Ihan hetkeen turnausta ei kuitenkaan käkikellomaassa nähdä, sillä IIHF on päättänyt järjestäjät jo vuoteen 2025 asti.
Keväällä 2021 MM-kisat järjestetään Valko-Venäjän Minskissä ja Latvian Riikassa. 2022 mittelöt järjestetään puolestaan Suomessa Helsingissä ja Tampereella.




