Presidentti Sauli Niinistö on ottanut kantaa ensi vuonna Valko-Venäjällä ja Latviassa järjestettäviin jääkiekon MM-kilpailuihin, uutisoi Yle.
Valko-Venäjällä on ollut viime aikoina runsaasti levottomuuksia sen jälkeen, kun Aleksandr Lukashenko voitti maan presidentinvaalit. Tasavallan presidentin mukaan tilannetta onkin seurattava tarkkaan.
– Jos tilanne äityy pahaksi, silloin minusta on päivänselvää, ettei kansainvälinen yhteisö voi lähteä Valko-Venäjälle urheilemaan, Niinistö kertoi Ylen haastattelussa.
Niinistön mukaan asian kanssa ei pidä kuitenkaan kiirehtiä. Arvokisojen alkuun on vielä runsaasti aikaa.
– Jos katsotaan maan tämän hetkistä tilannetta, niin tietysti se on epäselkeä. Ehkä kuitenkin kannattaisi odottaa jonkin aikaa ennen kuin tehdään mitään johtopäätöksiä.
– Entäpä jos siellä löytyisikin joku meidänkin mielestämme hyvä ratkaisu? Silloinhan sellaista maata pitäisi mieluummin kannustaa, Niinistö huomauttaa.
Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n mukaan Valko-Venäjä ei ole menettämässä kisaisännyyttään mikäli tilanne vain paranee.




