Kärpissäkin aikoinaan yhden kauden verran pelannut Bob Miller on kuollut 64 vuoden iässä. Asia käy ilmi muun muassa sosiaalisesta mediasta, esimerkiksi Boston Bruins Alumni -Twitter-tililtä.
Sentteri pelasi Kärpissä kaudella 1983-84 latoen 37 runkosarjan pelissä hirmutehot 17+31=48 (+26). Yhdeksän pudotuspeliottelun saldo oli 5+4=9.
Millerin huimaa kautta leimasi eräs epäkohta. Pelaaja liitettiin huumeisiin, ja hän sai lopulta karkotuksen maasta sekä maahantulokiellon.
MM-kisoissa ja olympialaisissa Yhdysvaltain paitaa kantanut Miller tuli tutuksi lisäksi NHL:stä. Esimerkiksi kaudella 1977-78 hän oli nuorin niistä 11 pelaajasta, jotka tekivät taalaliigassa kunnioitettavat 20 maalia.




