Torjuntavoitto? Jääkiekkoliiton pomo kiittelee yt-neuvotteluiden tulosta – varoittaa silti jatkosta

© Kuva: Leijonat.fi

Suomen Jääkiekkoliitto on saanut joulukuun alussa käynnistämänsä yhteistoimintaneuvottelut päätökseen.

Liitto kertoo nettisivullaan julkaistussa tiedotteessa, että neuvotteluissa on päädytty työnantaja- ja työntekijäosapuolten kesken ratkaisuun, jolla lomautukset voidaan toistaiseksi välttää. Lomautustarvetta tarkastellaan kuitenkin jaksoittain ja tarkastelun ensimmäistä vaihetta koskenut ajanjakso päättyy 31.tammikuuta 2021.

– Olen tyytyväinen, että neuvottelut johtivat tällaiseen tulokseen. Valitettavasti koronan tuomat riskit talouteen ja työn vähenemiseen ovat kuitenkin edelleen merkittäviä, kommentoi toimitusjohtaja Matti Nurminen.

Liiton yt-neuvottelut koskevat koko henkilöstöä ja ne voivat johtaa enintään 90 päivän lomautuksiin 30.kesäkuuta 2021 mennessä.