Venäjän maajoukkueen ja KHL:n parhaimmaksi pelaajaksi tituleerattu Aleksandr Radulov herättää suurta mielenkiintoa rapakon takana.
Nashville Predators, jossa Radulov on pelannut, haluaa kuumeisesti venäläistähden. Radulov keskittyy kuitenkin vain ja ainoastaan KHL:n pudotuspeleihin.
Sport-Expressin tietojen mukaan Nashvillen edustajat ovat viime aikoina olleet jatkuvasti yhteydessä Radulovin edustajiin.
– Nyt ei ole todellakaan hyvä aika puhua tästä. Kaikki ajatukseni ovat tällä hetkellä viikon päästä alkavassa Gagarin Cupissa. Playoffit ovat kauden tärkein vaihe. Erityisesti Salavatille, jolla on varmasti mahdollisuuksia toistaa viime vuoden menestys, Radulov toppuuttelee Sport-Expressille.
– Keskustelen agenttieni kanssa kauden jälkeen. Voin sanoa, että Nashville on perässäni, mutta nyt pelaan Salavatissa. Neljä vuotta sitten tapahtunut lähtöni Nashvillesta ei ollut onnistunut, mutta sanoin jo silloin, etten polta siltoja. Kaikki on siis mahdollista.
Radulovilla on tämän ja ensi kauden kattava sopimus Ufan kanssa, mutta miehellä on ”herrasmiessopimus” Salavat-johdon kanssa. Sen mukaan Radulov voi siirtyä tulevana kesänä NHL:ään (lue uutinen).




