Teemu Pulkkisen lonkkataklaus NHL-debyytin kohokohta: ”Kauden toinen taklaus”

NHL-seura Detroit Red Wings päästi perjantaina vihdoin irti farmijoukkue Grand Rapidsissa läpi kauden loistaneen Teemu Pulkkisen. Pulkkinen pelasi uransa ensimmäisessä NHL-ottelussa nelosketjussa Cody Emmertonin ja Drew Millerin kanssa.

Minuutteja Pulkkiselle kertyi lopulta vain reilut seitsemän minuuttia, jos kohta jokerikasvatti pääsi kuitenkin pelaamaan kaksi minuuttia ylivoimaa kakkosylivoimassa Tomas Tatarin, David Legwandin, Riley Sheahanin ja Danny DeKeyserin kanssa.

– Pelattiin kenttä kenttää vastaan ja kun kaverin nelonen ei paljoa pelannut, niin ei pelattu sitten mekään sitä kautta paljoa. Kiva kuitenkin oli päästä ylivoimaan ja sain lopussa muutaman paikankin. Hauska pelata hyvien jätkien kanssa, Pulkkinen maisteli SuomiKiekko-sivustolle.

Selvää on, ettei seitsemän minuutin peliajalla kuitenkaan ihmeitä pysty tekemään. Ei etenkään, kun 26 maalia AHL:ssä tehnyt Pulkkinen on farmissa tottunut isoihin minuutteihin.

– Onhan se erilaista. Kolmannessa erässä hyppäsin ylivoimaan lähes vartin tauon jälkeen. Mutta ei tässä auta valittaa. Kiva päästä pelaamaan, nauttia yleisöstä ja ihan vaan pelaamisesta, tyytyväinen Pulkkinen totesi.

”Maukka” Kuusiston opeilla

Pulkkisen NHL-debyytin kohokohta oli ehdottomasti puhdasoppinen jarmokuusisto-lonkkataklaus, joka lähetti Edmontonin David Perronin komeaan lentoon.

– Naureskelin tuossa, että taisi olla kauden toinen taklaus. Ensimmäinen oli kanssa NHL:ssä. Syksyllä harjoitusottelussa taklasin edellisen kerran ja siitä tuli neljän ottelun pelikielto. Ei tuu paljon taklailtua. Siinä oli varmistus, niin uskalsin lähteä koittamaan ja hyvin osui, Pulkkinen nauroi.

Pulkkinen jatkaa NHL-elämää toistaiseksi päivä kerrallaan. Selvää on, että Pulkkinen palaa farmiin, kun loukkaantumisten repimä Red Wings saa pelaajia takaisin lasaretista. Silti jokainen peli ylhäällä on Pulkkiselle kuin rahaa laittaisi pankkiin.

– Huomenna lähdetään Chicagoon, missä on pyhänä peli. Ei tässä paljon ylimääräisiä pelaajia ole, joten voi olla, että pelaan. Saa nyt nähdä. Kyllähän tämä komennus taas motivoi treenaamaan ja sitä haluaa tänne entistä enemmän, ”Pulu” filosofoi.

Detroit voitti ottelun Edmontonia vastaan lopulta rangaistuslaukausten jälkeen 2-1.

Tommi Seppälä, Vancouver
Twitter: @TommiSeppala