Sunnuntaina vastaisena yönä pelatuissa NHL:n farmiliigan AHL:n pudotuspeleissä useat suomalaiset olivat näkyvästi esillä – osa hyvistä syistä, osa heikommista.
Parhaan pistesaldon kirjautti Detroitin farmiseuran Grand Rapids Griffinsin Teemu Pulkkinen, joka iski joukkueensa päätösmaalin ja syötti kaksi muuta 7-2-voitossa Abbotsford Heatia vastaan. Abbotsford johti ottelua aluksi 1-2-lukemin, mutta hyytyi vastustajan huiman kirin aikana.
Markus Granlund sai syöttöpisteen molempiin Calgary Flamesin farmiseuran Abbotsfordin maaleihin ja joukkueen veräjänvartijana pelannut Joni Ortio luisteli vaihtoon toisessa erässä viiden takaiskun jälkeen. Ortio oli joutunut kovaan tulitukseen, sillä hän ehti myös torjua peräti 26 kertaa!
Griffins johtaa sarjaa 2-0-voitoin, kun kolmella voitolla edetään jatkoon.
Sunnuntain vastaisena yönä pisteille pääsi myös Sami Vatanen, joka kirjautti kaksi syöttöpistettä Anaheimin farmiseuran Norfolkin 3-2-voitossa Manchesterista. Sarja on tasan 1-1.




