Yllätyskäänne: Venäjä saa sittenkin pistelinkonsa MM-kisoihin

© Kuva: Getty Images

Venäjän maajoukkue on saanut yllättävän, mutta varsin positiivisen uutisen, sillä maa saa sittenkin KHL-pistelinkonsa Danis Zaripovin MM-kisoihin.

Zaripov vahvisti maanantaina Sovetski Sport -lehdelle, että on saanut kutsun Punakoneen päävalmentajalta Olegs Znaroksilta. Zaripov liittyy Venäjän miehistöön tiistaina. KHL-runkosarjassa mies iski huimat 64 pistettä (53 peliä), eikä tahti laantunut pudotuspeleissä, joissa saldo oli 26 pinnaa (21 peliä).

Aiemmin venäläismediassa uutisoitiin, ettei Zaripov pysty osallistumaan MM-kisoihin loukkaantumisen takia.

Tämä tarkoittaa sitä, että KHL:ssä kauhua niittänyt kaksikko Zaripov ja Sergei Mozjakin nähdään todennäköisesti samassa ketjussa myös MM-tasolla. Kaksikko luisteli tällä kaudella Metallurg Magnitogorskin ykkösketjussa ja ratkaisi osaltaan KHL-mestaruuden kovilla tehoillaan.