Juha-Pekka Hytönen on antanut hyviä näyttöjä Leijonien matkassa kohti kevään MM-kisoja.
Kahden Saksa-pelin tilastoissa sentteri on Leijonien tehokkain pelaaja pisteillä 1+2.
Sveitsissä pelaava suomalainen kertasi katseen olevan vielä lähitulevaisuudessa.
– MM-kisoihin on vielä aikaa, ja niiden miettiminen henkilökohtaisella tasolla on vielä liian aikaista. Nyt pitää vain keskittyä seuraaviin harjoituksiin ja seuraaviin peleihin, Hytönen luonnehti Leijonat.fi-sivustolle.
Samaan hengenvetoon JYP-kasvatti myöntää energioiden olevan yhä tapissa.
– Pelihaluja minulla on joka tapauksessa runsaasti, joten kauden jatkuminen pitkälle kevääseen olisi hyvä juttu, Hytönen myönsi.
Saksa-pelien jälkeen Leijonat kohtaa ensi viikolla Venäjän. Se on uudenlainen haaste tuplaotteluiden jälkeen.
– Maajoukkue on menossa hyvään suuntaan arvokisoja ajatellen. EHC-otteluissa peli meni koko ajan eteenpäin, ja saatiin maalejakin lopulta aikaan, Hytönen summasi kahden voiton jälkeen.




