Ville Peltonen haluaa Leijoniin – "Ihan sama, mikä rooli"

Hienon kauden SM-liigassa pelannut Ville Peltonen, 38, taistelee MM-kisapaikasta. Peltonen on ollut vuodesta 1994 mukana Leijonien arvoturnauksissa aina kun on kynnelle kyennyt. Viime keväänä jo varmalta näyttäneet MM-kisat jäivät loukkaantumisen takia välistä.

Kuluva kausi meni Peltoselta hyvin HIFK:n paidassa ja mies on innolla mukana maajoukkueleirityksessä, kuten aina ennenkin.

– Tilanne on ihan niin kuin aina ennen. Hienoa lähteä mukaan, kun kutsu on käynyt. Haluan auttaa joukkuetta, Peltonen kertoo Helsingin Sanomissa.

Leijonien kaksi kärkiketjua alkaa näyttämään valmiilta MM-kisoja ajatellen. Torstain Euro Hockey Tour -ottelussa Venäjää vastaan Peltonen viiletti Niko Kapasen laidalla yhdessä Petri Kontiolan kanssa. Taistelu pelipaikoista on kuitenkin äärimmäisen kovaa, kenties kovempaa kuin koskaan Suomen MM-historiassa.

– Ihan sama, mikä on tilanne tai mahdollinen rooli. Se oli selvää, etten ole varma paikastani.

Peltonen on Suomen kaikkien aikojen menestynein Leijonakiekkoilija. Hänellä on 13 arvokisamitalia, ja on Leijonien paras pistemies MM-kisoissa 81 pisteellä (34+47) 105 MM-ottelussa.