Mikkelin Jukurit on nimittänyt Harri Tammiruusun, 51, uudeksi toimitusjohtajakseen.
Tammiruusulla on jääkiekkotaustan lisäksi vankka kokemus myynnin ja markkinoinnin johtotehtävistä. Hän on myös toiminut pitkään liikkeenjohdon koulutus- ja konsultointitehtävissä.
Tammiruusu on viime vuosien aikana toiminut asiantuntijajäsenenä jääkiekkoliiton markkinointivaliokunnassa ja kouluttanut Mestis-seuroja myyntityössä.
Jukurit kertoo tiedotteessaan jättäneensä keväällä Liigalle lisenssihakemuksen sekä lisenssitoimikunnalle ”kaiken sen pyytämän materiaalin alkukesästä”.
– Varmistusta lopullisen päätöksen aikataulusta ei seura vielä ole saanut. Seuran organisaatiota rakennetaan kuitenkin nyt siitä lähtökohdasta, että Mikkelissä pelataan Liigaa syksyllä 2016. Uusi toimitusjohtaja vastaa tulevan Mestis-kauden toiminnan lisäksi Liigaorganisaation rakentamisesta, tiedotteessa todetaan.




