Turussa TPS:n ja Kärppien toisessa puolivälieräottelussa ryöpsähti oikein kunnolla kolmannen erän loppuhetkillä.
TPS:n hämmentäjäosastolta Patrik Moisio ja Jonne Virtanen pistivät show’n käyntiin, kun kohteena olivat niin Kärppien kapteeni Lasse Kukkonen kuin maalivahti Sami Rajaniemi.
Ja jäähyjä tästä tosissaan tuli.
Moisio kuittasi itselleen peräti 5+20+5+20. Myös Virtaselle napsahti ulosajo ajassa 54:36.
Perään kahden miehen ylivoimalla Sebastian Aho napautti illan toisensa ja vei Kärpät 5-1-johtoon.
Hetkeä myöhemmin puolestaan Ilkka Pikkarainen kuittasi itselleen 5+20 väkivaltaisuudesta riehuttuaan minkä kerkesi. Samalla päävalmentaja Ari-Pekka Selin lensi pihalle.
Sarja oli perjantain avauskohtaamisen jälkeen TPS:lle 1-0. Nyt voitot ovat kuitenkin tasoittumassa.




