Otteluraportti: Leijonat sai maalihanat auki – Filppula ja Immonen tehoilivat

Leijonien haastava ottelu Sveitsiä vastaan päättyi lopulta 5-2-voittoon.

Suomi jatkoi voittokulkuaan MM-kisojen kolmannessa ottelussa. Sveitsi laittoi tiukasti kampoihin kolmannen erän puoliväliin asti, kunnes Leijonat osui kahdesti nopeassa tahdissa.

Avauserässä Leijonat oli ajoittain vaikeuksissa, mutta Jarkko Immosen ylivoimamaali vei isännät johtoon. Aiemmissa otteluissa tehottomasti pyörinyt ylivoima tuotti vihdoin tulosta. Katso avauserän tapahtumat tästä.

Toisessa erässä Sveitsi tuli tasoihin Anders Ambühlin osumalla. Hetkeä myöhemmin Leo Komarov huudatti kotiyleisöä hienolla tahtomaalillaan. Erän loppupuolella nähtiin vielä kaksi osumaa, kun Immonen teki illan toisensa. Toisen erän viimeisen maalin teki Roman Wick ylivoimalla.  Katso toisen erän tapahtumat tästä.

Päätöserään lähdettiin Leijonien 3-2-johdossa. Sveitsillä oli omat paikkansa tulla tasoihin. Lähimpänä oli läpiajossa ollut Damien Brunner, mutta Kari Lehtonen kesti. Erän puolivälissä Leijonien ykkösketju sai vihdoin maalitilinsä auki, kun Valtteri Filppula teki kaksi osumaa nopeassa tahdissa. Katso päätöserän tapahtumat tästä.

Isäntien suurimpia onnistujia olivat kahden maalin miesten Immosen ja Filppulan lisäksi hienosti torjunut Lehtonen.

Leijonien pelit jatkuvat torstaina ottelulla Ranskaa vastaan.