New York Rangersin suhteen isoa kiinnostusta on herättänyt viime päivinä sen maalivahtitilanne.
Kauteen lähdettäessä ja jo useamman vuoden ajan selvää ykköstorjujan asemaa on kantanut ruotsalaistähti Henrik Lundqvist.
Tuoreeltaan Lundqvist on kuitenkin joutunut ihmettelemään vierestä, kun Antti Raanta on kantanut vastuuta pelistä toiseen.
– Hän pelaa erittäin hyvin ja joukkue voittaa. Se on kuitenkin tässä se juttu, mihin keskitytään ja mitä tavoitellaan. Yritämme maalivahteina auttaa joukkuetta voittamaan ja hän on tehnyt sitä mainiosti, Lundqvist kommentoi kysymystulvan äärellä tilannetta Rangersin aamujäiden jälkeen.
Raanta on torjunut kolme ottelua putkeen Rangersin maalilla ja neljäs tulee vastaan ensi yönä, kun Rangers kohtaa Chicago Blackhawksin.
– Olen erittäin kilpailuhaluinen henkilö ja haluan pelata. Mutta ymmärrän myös sen, että olemme kaikki täällä kuitenkin tekemässä parhaamme joukkuetta varten. Olenko miettinyt viime päivinä omaa peliäni? Totta kai. Mutta yritän vain tehdä kovasti töitä ja mennä päivä kerrallaan.
Lundqvist on saanut selitellä viime päivinä paljon nykyistä tilannetta. Raanta on torjunut kaksi nollapeliä putkeen ja hän on ollut erittäin hyvä. Lundqvistilla alla on taas ailahtelevia otteita.
– Sitä ei halua mitenkään ylireagoida. Voisivatko viime aikaiset tilastoni olla parempia? Kyllä. Ovatko otteeni olleet kamalia? En usko niin. Antti vain pelaa niin hyvin. Tietenkin kun kysellään paljon, niin sitä alkaa vähän analysoida. Mutta yritän välttää liiallista miettimistä, Lundqvist tyytyi toteamaan.
Edellisen kerran 34-vuotias Lundqvist oli kehissä 6. joulukuuta New York Islandersia vastaan, jolloin hänen taakseen iskettiin neljä maalia. Samaiset neljä osumaa lappasi hänen taakseen myös Buffalo Sabres joulukuun ensimmäisenä päivänä.




