NBC Sports tylyttää NHL:ssä viime kaudella viimeiseksi jäänyttä Colorado Avalanchea kovin sanoin.
Ainoastaan 22 peliä voittanut, surkeat 48 pistettä runkosarjassa kerännyt, vain 166 maalia tehnyt ja käsittämättömästi 112 osumaa maalierovertailussa pakkaselle jäänyt joukkue oli NBC Sportsin julkaisun mukaan viime kaudella historiallisen huono.
Menneestä kaudesta ei juurikaan pystynyt huumoria repimään. Eikä tulevaisuuskaan ole kovin ruusuinen, ainakaan ennakko-odotuksissa.
Kesällä joukkueen leirissä nähtiin jonkin verran muutoksia, mutta toisaalta Avalanchen kokoonpano ei juurikaan ole parantunut. Etenkin puolustuspelissä on edelleen huomattavia ongelmia.
Nuori suomalaistähti harvoja valopilkkuja
Mikko Rantasen panos kuitenkin oli melko hyvä, sillä nuorten maailmanmestari ja MM-hopeamitalisti paukutti 75 otteluun 20 maalia – eli lähes joka kahdeksannen koko joukkueen osumista. Coloradon paidassa 21 eri pelaajaa venytti vastustajan verkkoa.
Suomalaistähden lisäksi myös Matt Duchene on avainpelaaja Coloradon tarinassa. Kanukki epäonnistui odotuksiin nähden viime kaudella, sillä hän jäi vasta toisen kerran urallaan alle 20 maalin.
Kanadalainen kuitenkin parantanee ensi kaudella jutun arvioiden mukaan. Mies on rutiinitasollakin kova maalinsylkijä, sillä ensimmäinen alle 20 maalin kausi sattui työsulun takia jämäkaudeksi muodostuneeseen talveen 2012-2013. Tuolloin otteluita kertyi tavallista vähemmän.
Artikkeli painottaa, että vaikka mennyt kausi oli tyly, ei ensi kaudesta voi odottaa samanlaista. Sivuston mukaan joukkue ei nimittäin enää huonompaa suoritusta voi tehdä.




