JYP kohtaa lauantaina CHL:n alkulohkon ottelussa EBEL-sarjassa pelaavan Vienna Capitalsin, joka lähtee selvänä altavastaajana haastamaan jyväskyläläiset.
JYPin kauden alku ei ole juurikaan jättänyt kysymysmerkkejä ilmoille. Joukkue on pelannut kolme ottelua ja voittanut kaikki maalierolla 10-4.
Joukkue kohtasi aiemmin tällä viikolla ensimmäisessä CHL-ottelussa lohkonsa kovimman vastustajan EV Zugin, jonka se voitti Jyväskylässä 3-2 Juuso Puustisen voittomaalin ansiosta.
Tuore ykkösvahvistus Jarkko Immonen on päässyt pisteille kaikissa joukkueen otteluissa ja tilastoinut tähän asti tehot 1+3. Lisäksi JYPillä on tullut onnistumisia laajalla rintamalla, mikä on erittäin hyvä merkki ennen Liigan runkosarjan alkua.
Lisäksi vastuun jakaneet maalivahdit Jussi Olkinuora sekä Eetu Laurikainen ovat hoitaneet oman ruutunsa, kun joukkueen päästettyjen maalien keskiarvo on kolmen ottelun jälkeen 1,33.
JYPille on helppo ennustaa tehokasta alkukautta Liigassa.
Henri Havusela




