Jokereiden valmennustiimiin alkavaksi kaudeksi liittynyt Tomek Valtonen on mielissään nuorten pelaajien sisääntulosta touko-kesäkuun harjoitusjaksolla.
Kaksi kautta Jokereiden A-nuorten päävalmentajana toiminut Valtonen tuntee hyvin liigajoukkueen nuoret pelaajat, jotka ovat nousseet mukaan seuran omista junioreista.
– Nuoret pelaajat ovat olleet nälkäisiä ja valmiita tähän leikkiin. He eivät tulleet kunnioittamaan vanhempia pelaajia, vaan ottamaan heidän paikkansa. Niin sen täytyy ollakin, koska siten syntyy kilpailua, nuoret menevät eteenpäin ja vanhemmat pysyvät skarppina, Valtonen kertoo seuran verkkosivuilla.
– Kilpailutilanne on hyvä ja terve. Totta kai pelien alkaessa elokuussa tämä konkretisoituu. Mutta todella hienosti nuoret ovat tulleet sisään ja heistä pitää olla ylpeä.
Uuden valmennustiimin yhteistyö alkoi suunnitteluvaiheella ja viime kauden aikana. Valtonen veti suuren osan harjoitteista viiden viikon treenijakson alussa ja pääsi näin tekemään itseään nopeasti tutuksi liigajoukkueen pelaajille.
– Työ alkoi toukokuussa konkreettisella tasolla, mutta sitä ennen pidettiin paljon palavereita ja käytiin keskusteluja. Harjoittelun laatu, pelaajien sitoutuneisuus ja ennen kaikkea halu kehittää itseään ovat olleet tärkeitä teemoja, Valtonen selvittää.




