Iltalehti kirjoitti torstaina uutisessaan (linkin takana alkuperäinen juttu), että venäläisen Sport-Expressin mukaan Helsinki ei sittenkään saa järjestää KHL:n ensi kauden tähdistötapahtumaa.
Iltalehti muistutti jutussaan, että KHL:n varapuheenjohtaja Aleksandr Medvedev oli vielä tammikuussa sitä mieltä, että Helsingin tarjous oli suosikin asemassa pohdittaessa tähdistötapahtuman järjestämispaikkaa.
Nyt kellossa on kuitenkin eri ääni.
– KHL:n alkuperäisten suunnitelmien mukaan tähdistöviikonloppu oli tarkoitus järjestää Helsingissä, mutta liian suurten kustannusten takia se on siirretty Kazaniin, Sport-Express oli kirjoittanut Iltalehden mukaan.
Vaikka herkku vietäneenkin Suomesta pois, on maassamme luvassa vielä todellista KHL-kiimaa.
Jokerit pelaa koko sarjan ylivoimaista hallitsijaa, eli SKA Pietaria vastaan kuluvan kuun lopussa kotikaukalossa, lisäksi helsinkiläisjoukkue rynnii jälleen sarjan pudotuspeleihin.




