Tämä on kaivattu muutos KHL:ään? Sarja tiedotti Twitterissä uusista tuulista!

© Kuva: AK Bars

Vaikka pudotuspelien toisen kierroksen vaiheessa etenevä KHL-sesonki on kiivaimmillaan kesken, kääntyvät katseet osaksi jo ensi kauteen. Sarjan virallisella Twitter-tilillä tiedotettiin torstaina ehkä monen mielestä odotetusta uutisesta.

– KHL:n kausi 2018-19 alkaa syyskuun 1. päivä vuonna 2018.

Esimerkiksi kotimaassa on totuttu muuhun, sillä Liiga alkaa yleensä syyskuun ollessa jo selvästi pidemmällä.

KHL:ssä kuitenkin ensimmäiset ottelut pelattiin tällä kaudella jo 21. elokuuta, jolloin esimerkiksi Suomessa oli vielä melko kesäinen sää. Suunta on siis muutoksen suhteen todennäköisesti ainakin monen suomalaisen mielestä oikea.