Jääkiekon MM-kilpailut sekä olympialaiset ovat siirtymässä pieneen kaukaloon, tiedottaa Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF.
Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Rene Fasel vahvistaa, että vuoden 2022 olympialaiset sekä MM-kilpailut pyritään pelaamaan pienessä kaukalossa.
Kyseisenä vuonna olympialaiset järjestetään Pekingissä, kun taas MM-kilpailujen isäntänä toimii Suomi.
Faselin mukaan muutoksen taustalla on useita eri syitä, mutta IIHF on saanut muun muassa runsaasti palautetta siitä, että fanit toivoisivat myös Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestettäviin arvokisoihin pienempää kaukaloa.
Fasel totetaa myös pienen kaukalon peli on kehittynyt hyvään suuntaan.




