Uransa vuonna 2016 päättänyt kanadalaishyökkääjä John Scott, 36, muistetaan NHL:ssä todellisena kulttihahmona.
203-senttisen jättiläisen parhaat, ja ainoat avut kaukalossa olivat tappeleminen ja fyysinen pelaaminen.
Eläkepäiviään viettävä Scott tekee nykyään Dropping the Gloves -nimistä NHL-podcastia. Tuoreimmassa jaksossa Scott teki huiman paljastuksen ajoistaan Buffalo Sabresissa.
Scott pelasi kaudella 2013-14 Sabresissä suomalaispuolustaja Rasmus Ristolaisen kanssa, joka oli vasta ensimmäistä vuottaan NHL:ssä.
Yhtenä päivänä Scott oli teippaamassa mailaansa, kun Ristolainen yllätti hänet takaa päin huomaamatta. Kaksikko otti tämän jälkeen leikkimielisen painin pukukopissa.
– Otin hänestä kiinni ja työnsin mailavaraston puolelle. Otin takakuristusotteen, niin kuin WWE-showpainija, Scott paljasti podcastissaan.
– Kaikki meni hyvin, eikä tarkoitukseni ollut satuttaa häntä. Yhtäkkiä tunnen, kuinka hänen koko vartalonsa menee veltoksi.
Scott säikähti kunnolla tilanteessa.
– Kuristin hänet tajuttomaksi. Ajattelin, että voi hemmetti, kuristin juuri ykköskierroksen varauksen, Scott kertoo.
Onneksi Ristolainen kuitenkin toipui nopeasti, joten vakavilta seurauksilta vältyttiin.
– Käänsin hänet kyljelleen, ettei hän nielaisisi kieltään. Sitten hän palasi tajuihinsa noin seitsemässä sekunnissa. Hän oli shokissa, koska oli vasta 18- tai 19-vuotias. Ja minä, gooni, olin vain hänen vieressään mailavarastossa, Scott muistelee.
Scott reagoi tapaukseen tutulla huumorillaan.
– Se oli myös opettavainen kokemus ”Ristolle”. Älä ryppyile minulle tai vanhemmille pelaajille, Scott letkautti.




