Tappara on löytänyt korvaajan loukkaantuneelle ykkössentterilleen Tyler Morleylle, kertoo Ilta-Sanomat.
Suuriin saappaisiin on lehden mukaan hyppäämässä kanadalainen Steven Iacobellis, jonka kanssa Tappara on tehnyt loppukauden kattavan sopimuksen.
26-vuotias Iacobellis vaikuttaa ainakin toistaiseksi melkoisen kirjoittamattomalta kortilta.
Sentteri on pelannut kuluvalla kaudella Edmonton Oilersin farmiseura Bakersfield Condorsissa kahdeksan ottelua summaten niissä yhden syöttöpisteen, sekä kuusi kamppailua ”farmin farmissa” ECHL:ssä pelaavassa Wichita Thunderissa, jossa kuudessa ottelussa syntyi 5 (2+3) tehopistettä.
Viime kaudella Iacobellis oli Wichita Thunderin ykköspistemies summattuaan tehot 23+42=65.




