Kaksi ottelua ja kaksi tappiota. Sarjakärki Helsingin Jokerit on palannnut maajoukkeutauolta kaikkea muuta kuin iloisissa merkeissä.
Torstainen kolmen maalin johtoaseman menettäminen kuvaa hyvin koko joukkueen pelaamista. Alakerran johtohahmoihin kuuluva Ossi Väänänen ihmetteli joukkueen heikkoa suorittamista.
– Näin ei saisi missään nimessä tapahtua. Johtopelaaminen oli meillä surkeaa. Nyt pitää oppia, tämän pitää olla herätyskello meille, Väänänen kummasteli johtoaseman sulamista SuomiKiekko-sivustolle.
Ehjän 60 minuutin saaminen tuntuu olevan tällä hetkellä vaikeaa. Tätä myös kokenut puolustaja kummasteli.
– Edellinen peli (Ässiä vastaan 1-3) oli yksinkertaisesti huono peli. Tänään saatiin mainio avauserä. Mutta yksi erä ei auta. Se vain ei riitä.
– Luulisi, että oltaisi se jo tajuttu. Mutta ei auta, näistä pitää vain oppia, Jokerikapteeni puhisi tappion jälkeen.
Kevään pelit jo mielessä
Jokereilla on runkosarjassa kahdeksan peliä aikaa löytää vielä puuttuva vire. Siinä suhteessa aikaa sen suurempaan synkistelyyn ei Väänäsen mukaan ole.
– Ei missään nimessä. Tästä ei auta kuin ottaa opiksi. Me haluamme oppia ja kehittyä kevättä silmällä pitäen. Nyt on runkosarjan loppu aikaa hioa omaa tekemistämme.
Väänänen vaati kuitenkin tekemisen tason täytyvän nousta ennen pudostuspelejä. Liigan kärkipaikka ei saa kokeneen pakin mukaan saada kuvittelemaan liikoja.
– Se on fakta, etteivät pudotuspelit ala siten, että painetaan vain jotain pudotuspelinappia. Siihen moodiin pitää mennä jo nyt. Siten, että se tulee oikeaan aikaan jo selkäytimestä.
– Me ollaan oltu sarjajohdossa ja otettu muutama peli turpaan. Se ei ole missään nimessä hyväksyttävää, Väänänen päätti.
Ilari Isotalo(@IlariIsotalo), Turku




