Tappara otti eilisen kotivoiton perään jo toisen voittonsa HIFK:sta SM-liigan puolivälieräsarjassa. Tällä kertaa Tappara haki pisteet Helsingistä 4-1-voitolla.
Tappara oli vahva varsinkin erikoistilanteissa. Juuri avauspuolikkaan loppuun Olli Palola vei joukkueensa johtoon ylivoimalla ja johto tuplaantui ajassa 21.34, kun Teemu Aalto iski myös ylivoimalla.
Tamperelaiset karkasivat jo 3-0-johtoon ottelun ylittäessä puolivälin. Sekin maali oli käytännössä erikoistilannemaali, vaikka Jukka Peltolan maalia ei ylivoimaosumaksi merkitäkään – HIFK oli tullut täysilukuiseksi sekuntia ennen osuman syntymistä.
Lopussa molemmat iskivät vielä maalin. Ensin Tapparan Ville Nieminen osui tyhjiin. HIFK:n Toni Leinonen teki vielä kosmeettisen kavennusmaalin reilu minuutti ennen loppua.
Tappara johtaa sarjaa nyt voiton 2-0 ja seuraava peli on lauantaina Tampereella
HIFK – Tappara 1-4 (0-1,0-2,1-1)
19.42 0-1 YV Palola O (Nieminen,Barkov)
21.34 0-2 YV Aalto (Lucenius,Barkov)
31.58 0-3 Peltola (Connolly,Erkinjuntti)
54.13 0-4 AV TM Nieminen
58.39 1-4 Leinonen (Jokela,Varakas)
Maalivahdit:
HIFK:Ortio 8+8+8=24 (pois 53:03-54:13)
Tappara: Metsola 13+9+21=43
Yleisö: 6862




