Näin ex-Jokeri Ilari Filppula arvioi oman KHL-kautensa alkua

© Kuva: Juha Tamminen

Ilari Filppula pelaa debyyttikauttaan KHL:ssä.

Jokerien ex-tehohyökkääjä myöntää, että pisteiden valossa KHL-alkusesonki on mennyt vähän laimeammin. 17 pelissä Filppula on merkinnyt 3+3.

– Vähän ehkä ollut takkuinen itsellä ja vähän erilainen. Pisteitä on tullut aika nihkeästi, mutta muuten on peli mennyt kyllä ihan hyvin, Filppula sanoo SuomiKiekko-sivustolle.

– Puolustuspää on pysynyt hyvässä kunnossa ja pystynyt sillä lailla auttaa joukkuetta paljon, mutta parempaan pitää pystyä ehdottomasti.

Sunnuntaina Filppulan Moskovan TsSKA voitti kotonaan Neftehimik Nizhnekamskin maalein 2-1.

– Aika hyvä peli oli tänään. Puolustettiin tosi hyvin ja kaikki oli sitoutunut siihen.

– Sitten tehtiin tarvittavat maalit ja maalivahti pelasi hyvin. Tosi hyvä peli.

Marina Mukhametzyanova, Moskova

Mitä Filppula tuumaa entisen seuransa Jokerien KHL-päätöksestä? Tästä lisää lähiaikoina SuomiKiekko-sivustolla!