Leijonat kohtaa tiistain päiväottelussa Saksan jo kello 13.15 alkavassa ottelussa. SuomiKiekko-sivusto seuraa ottelua LIVE-seuranta-sivullaan, jonne pääset TÄSTÄ.
Panoksia ei pelistä puutu. Leijonat varmistaa kolmen pisteen...
Kaapo Kakko on suomalainen jääkiekkoilija, joka on esiintynyt hienosti kevään 2019 MM-kisoissa. Kesällä 2019 Kakko tullaan varaamaan NHL:ään joko toisena tai ensimmäisenä nimenä. Mutta...
Jääkiekon MM-kisat jatkuvat Leijonien osalta maanantaina Yhdysvaltoja vastaan alkulohkon ottelulla. Kiekko putoaa jäähän kello 17.15 ja SuomiKiekko-sivusto seuraa ottelua reaaliajassa.
Pääset USA-Suomi -ottelun LIVE-seurantaan...
Slovakian MM-kisoissa nähdään tänä vuonna kokematon ja varsin nimetön Leijonat. Joukkueesta kertoo paljon se, että sen kirkkain tähti on vasta 18-vuotias Kaapo Kakko. Tulevaisuuden...
Suomen A-maajoukkue valmistautuu parhaillaan Slovakian MM-turnaukseen. Leijonilla on joukkueessa enemmän ensikertalaisia kuin koskaan aiemmin. Yksi MM-turnauksen ensikertalaisista on Sveitsin NLA:ssa, EHC Biel-Biennessä, pelaava 28-vuotias...
Jokerit kohtaa tiistaina Helsingin Hartwall Arenassa Dynamo Moskovan KHL:n viidennessä läntisen konferenssin puolivälieräottelussa.
Jokerit on luonut jokaisessa pelissä enemmän tekopaikkoja ja voittanut laukaustilastot, mutta Dynamo...
Jokeripaidassaan aktiiviaikoinaan C-kirjainta kantanut Ossi Väänänen ei ole huolissaan, vaikka narripaidat ovat aloittaneet KHL:n konferenssin puolivälieräsarjan kahdella kotitappiolla Moskovan Dynamolle.
Jokerit hävisi ensimmäisen kotipelin Dynamolle...
Jokerit palaa yli kolmen viikon tauon jälkeen Hartwall Arenan kotikaukaloonsa maanantaina, kun KHL-liigan ottelussa vastaan asettuu Spartak Moskova.
Seitsemästä perättäisestä vieraspelistä jäi taskuun lopulta vain...
Jokerit ahertaa KHL:ssä todella pitkässä vieraspeliputkessa, joka huipentuu seitsemänteen reissumatsiin perjantaina Pietarissa.
Jokerit aloitti kiertueen voittamalla neljästä ensimmäisestä pelistä kolme. Kaksi edellistä peliä on päättynyt...
Jokereiden viime ajat ovat olleet tuloksellisesti hankalia. Joukkue on hävinnyt jo neljä kotiotteluaan peräkkäin, ja kaiken kaikkiaan neljästä viime pelistä se on voittanut vain...
Jokerit aloitti kolmen kotiottelun viikkonsa maanantaina häviämällä Neftehimik Nizhnekamskille 1-2. KHL:n runkosarjan loppusuora jatkuu helsinkiläisten osalta jo keskiviikkona, kun aina vaarallinen itäisen konferenssin suurseura...
Tammikuu on jääkiekkomaailmassa tähdistöotteluiden aikaa. KHL:n All-Star -ottelu pelataan sunnuntaina, mutta taitokilpailu käydään lauantaina kello 15.00 Suomen aikaa. Viasat Jääkiekko näyttää sen suorana lähetyksenä.
Suomalaisista...
Eräältä jääkiekkovaikuttajalta kysyttiin kerran, ketä pelaajaa hän arvostaa eniten. Kysymyksen esittänyt toimittaja odotti vastausta huipputason kahdensuunnan hyökkääjästä, mutta sai yllättäen kuulla tuntemattomia nimiä alasarjojen...
Helsingin Jokerit sai kokea sunnuntaina Pietarin SKA:n paremmuuden tällä kaudella toistamiseen kotikentällä. Alku oli Jokereilta vahva, mutta sen kestettyään vieraat veivät pelin mennessään lukemin...
Hyvä ja laadukas valmistautuminen jääkiekko-otteluun ei onnistu aina yksinkertaisella kaavalla. Kun Helsingin Jokerit viimeksi kohtasi arkkivihollisensa Pietarin SKA:n Helsingissä, kova latautuminen keitti yli. Lopputuloksena...
Jokerit päätti vuoden 2018 viiden pelin pisteputkeen. Narripaitojen pelit KHL:ssä jatkuvat torstaina kotiottelulla Sibiriä vastaan.
Jokerit päätti vuoden 2018 viiden pelin pisteputkeen, jonka aikana se...
Helsingin Jokerien vuoden viimeinen viikko on ottelutahdiltaan kiivas. Vuoden viimeisessä kotiottelussa tapaninpäivänä Hartwall Arenalla vierailee Dynamo Moskova ja vielä ennen vuodenvaihdetta edessä on vieraspelit...
Jokerit kohtaa torstaina Helsingissä KHL:n ykkösjoukkue TsSKA Moskovan.
Jokerit lähtee haastamaan KHL:n ykkösjoukkuetta kolmen pelin tappioputki hartioillaan.
- Jokereilla on kolme tappiota alla ja vastustaja ei...
Jokerit palasi kolmen ottelun vieraskiertueeltaan ja kohtaa tiistaina Helsingissä Juha Metsolan, Teemu Hartikaisen ja Joonas Kemppaisen edustaman Salavat Julajev Ufan.
Jokerit oli KHL:ssa viime viikon...
Jokerit ja Lokomotiv Jaroslavl kohtasivat edellisen kerran vajaa kolme viikkoa sitten. Jokerit voitti ottelun Helsingissä 4-3, mutta paremmaksi joukkueeksi sitä ei voinut hyvällä omallatunnolla...
Jokerit on pelannut tällä kaudella todella väkevästi kotikaukalossaan. Jokerien vire Helsingissä on ollut väkevä. Narripaitojen kotisaldo on komeaa katseltavaa.
- 14 voittoa ja kolme tappiota....
Calgary Flamesin alkukausi on ollut odotettua parempi, sillä joukkue on läntisen konferenssin kuudentena 13 voitolla ja kymmenellä tappiolla. Viasatin NHL-asiantuntija Tuomo Ruutu on tehnyt...
New York Rangers yllätti NHL-seuraajat viime kaudella ilmoittaessaan aloittavansa uudelleenrakentamisen. Rangers kuuluu sarjan suurimpiin brändeihin, eikä sen kokoluokan organisaatioille yleensä suoda työrauhaa ja rauhallisia...
Helsingin Jokereilla on työntäyteinen marraskuu käynnissä, sillä joukkue pelaa yhdeksän päivän sisällä neljä ottelua. Kolmesta ensimmäisestä se otti voitot, viimeisimpänä kivenkovasta Avangard Omskista kotijäällä...
KHL:n läntisen konferenssin kolmantena olevan Helsingin Jokereiden status alkaa vakiintua. Sen rutiini riittää kaatamaan keskikastissa ja sen alapuolella olevat joukkueet illasta toiseen, mutta kärkijoukkueita...
Omat hokkarinsa jo naulaan ripustanut Jokerien pitkäaikainen luottomies ja johtohahmo Antti-Jussi Niemi seuraa edelleen tiiviisti narripaitojen edesottamuksia KHL:ssä.
Jokerit päätti viime viikolla neljän matsin vieraskiertueensa...
Jokerit sai perjantaina jobin postia sairastuvalta, kun seura tiedotti Nicklas Jensenin loukkaantumisesta.
Tanskalaishyökkkääjä on ollut joukkueensa toiseksi tehokkain pistemies tehtyään alkukauden aikana 20 tehopistettä. Viasatin...
Jokerit kohtaa perjantai-iltana Tallinnassa Spartak Moskovan ja aloittaa samalla 51-
vuotisjuhlaviikonloppunsa. Jokerit on voittanut kolme edellistä otteluaan ja Spartak puolestaan kaksi.
Joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa Jokerit on...
Jokerit palaa KHL-liigassa maanantaina kotikaukaloon kolmen vieraspelireissun jälkeen ja hakee revanssia Dinamo Riikasta, joka onnistui voittamaan helsinkiläiset syyskuussa pelatussa keskinäisessä ottelussa jatkoajalla 2-1.
Kahdessa viime...
Helsingin Jokerit lukeutuu tällä hetkellä KHL:n huippujoukkueiden kovaan eliittiin. Pelaajat ovat ostaneet Lauri Marjamäen vision aktiivisesta pelaamisesta nopeasti ja perustaso riittää voittamaan kenet tahansa...