Pelicans saa tänään Lahteen vieraaksi sekasortoisessa tilanteessa olevan Tapparan, joka vaihtoi äskettäin päävalmentajaa.
Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen naulaa teesit illan otteluun - Suikkanen perää aktiivisuutta,...
Suomalaispuolustaja Juuso Hietanen palasi viime tiistaina Torpedo Nizhni Novgorodin takalinjoille toivuttuaan loukkaantumisesta.
Kaukalossa nähtiinkin onnellinen Hietanen, sillä kuntoutusjakso venyi tällä kertaa erittäin pitkäksi.
- Oma kunto...
Bluesin kiekkorupeama jatkuu Saipan vierailulla Barona Areenalle. Liigan jumboksikin veikattu lappeenrantalaisryhmä aloitti kautensa tahkeasti, mutta nuiji Hakametsässä Ilveksen luvuin 0-3.
Myös aiemmin Jokereita vastaan Saipa...
HIFK palaa tositoimiin viikon pelitauon jälkeen. Perjantai-illan vastustajaksi saapuu pahasti räpiköinyt ja jo valmentajaa vaihtanut JYP.
HIFK-pakki Mikko Kousa ei lähde kuitenkaan aliarvioimaan vastustajaa, joka...
Edmonton Oilers ilmoitti torstaina lähettäneensä hyökkääjä Antti Tyrväisen farmiin. Tyrväisen osoitteeksi tulee AHL:n Oklahoma City Barons. Saman kohtalon kokivat torstaina myös puolustaja Colten Teubert...
HIFK on vahvistanut Mikael Granlundin palaavan kokoonpanoonsa perjantaina, kun joukkue kohtaa Helsingissä JYPin.
Ottelussa pelaa kaksi Granlundia, sillä HIFK on nostanut Markus Granlundin takaisin miehistöönsä....
Ruotsin jääkiekkomestari Färjestadiin lyhyellä sopimuksella siirtynyt Hannes Hyvönen onnistui maalinteossa heti ensimmäisessä ottelussaan.
Hyvönen tasoitti kolmannessa erässä 1-1:een jatkoajan jälkeen 2-2 päättyneessä ottelussa. Vierailija Djurgården...
Pekka Rautakallio on tukalassa tilanteessa KHL:ssä, sillä "Rockyn" valmentama Riian Dynamo häviää liikaa matseja.
Keskiviikkona takkiin tuli Moskovan Dynamolta 1-4. Rautakallion miehistö on voittanut kuudesta...
Vancouver Canucksin Sami Salo pääsi maalin makuun syksyn ensimmäisessä harjoitusottelussaan keskiviikkona. Salo osui ylivoimalla, kun Vancouver taipui Anaheim Ducksin hallissa lukemin 2-3. Suomalaisveteraanin lisäksi...
Lievästä loukkaantumisestaan pelikuntoon toipunut Janne Pesonen luisteli Winnipeg Jetsin kokoonpanossa NHL:n harjoitusottelussa keskiviikkona. Tryout-pestillä Jetsin leirillä oleva Pesonen jäi ilman pistemerkintöjä, kun Winnipeg löi...
Nashville Predators otti neljännen peräkkäisen voittonsa kukistettuaan keskiviikkona NHL:n harjoitusottelussa Washington Capitalsin kotonaan 4-1. Kamppailun hahmoihin kuului Nashvillen maalivahti Pekka Rinne. Kaukalon kakkostähdeksi valittu...
Tappara on tiedottanut palkannneensa Risto Dufvan päävalmentajakseen kuluvan kauden loppuun asti kestävällä sopimuksella. Alkukaudella valmennusta vetäneet Sami Hirvonen ja Marko Ojanen jatkavat Tapparassa apuvalmentajina.
Dufva...
Moskovan Dynamon Leo Komarov teki kauden kolmannen maalinsa seuran voittaessa KHL:ssä keskiviikkona Riian Dynamon Latviassa 4-1.
Komarov viimeisteli ottelun voittomaalin toisessa erässä. Muut Dynamon maalit...
Anaheim Ducks on ilmoittanut lähettäneensä suomalaismaalivahtinsa Iiro Tarkin farmiin. Ducks vahvisti samalla, että Helsinkiin avausotteluun Buffalo Sabresia vastaan matkaavat Jonas Hiller, Dan Ellis ja...
NHL:n viime kesän varaukset Alexander Ruutun ja Markus Granlundin sekä monta muutakin SM-liigaseurojen pelaajaa vahvuuteensa saanut Kiekko-Vantaa jatkaa Mestiksen jumbona hävittyään Heinolan Peliitoille keskiviikkona...
Kärpät ei onnistunut nousemaan SM-liigan sarjataulukon kärkipaikalle hävittyään Bluesille Oulussa 1-4. Kärppien vaisuus suorastaan yllätti. Blues pelasi ennakkoluulottomasti ja pystyi luomaan useita maalipaikkoja, joista...
Kai Suikkasen valmentama Lahden Pelicans on kovassa vireessä. Keskiviikkona joukkue nousi tasapisteisiin kärkijoukkueiden Jokereiden, KalPan ja Kärppien kanssa voitettuaan Hämeenlinnassa HPK:n 4-1. Pelicans nousi...
Hannu Jortikan Amur Habarovskilla menee tällä hetkellä kovaa KHL:ssä.
Keskiviikon matsissa kaatui nimivahva Ak Bars Kazan 4-0 ja Jortikan joukkue tahkosi neljästä peräkkäisestä kotiottelusta kolme...
Maailmanmestari Janne Niskala on startannut loistavasti KHL-kautensa Atlant Mystitshin väreissä.
Niskala on paukuttanut jo neljä maalia ja antanut kolme maalisyöttöä pelaamassaan kuudessä pelissä. Viimeksi suomalaispakki...
Suomalaiskiekkoilija Hannes Hyvönen jatkaa uraansa Elitserienissä Färjestadin joukkueessa. Hyvösen kontrahti kattaa 15 peliä.
- Tämä tuntuu fantastiselta, ja aion todellakin tarttua saamaani mahdollisuuteen, Hyvönen sanoo...
IS Urheilun tietojen mukaan Risto Dufva on neuvotellut Tampereen Tapparan kanssa valmentajapestin, joka kattaa kuluvan kauden.
Dufva sai viime viikolla potkut JYPin päävalmentajan paikalta ja...
Mestiksen jumbojoukkue Kiekko-Vantaa on saanut riveihinsä merkittäviä vahvistuksia. Seura tiedottaa verkkosivuillaan saaneensa riveihinsä monta pelaajaa SM-liigan puolelta. Lainasopimukset ovat voimassa toistaiseksi.
Kiekko-Vantaan uudet vahvistukset SM-liigan...
Suomalaismaalivahdit Kari Lehtonen ja Mikko Koskinen olivat tositoimessa NHL:n harjoitusotteluissa tiistaina. Lehtosen Dallas Stars kukisti Florida Panthersin vieraissa jatkoajan päätteeksi 4-3. Koskisen New York...
Minnesota Wildin Mikko Koivu pääsi maalin makuun NHL:n harjoitusottelussa tiistaina. Koivun osuma ei kuitenkaan tuonut voittoa Minnesotalle, joka menetti kotihallissaan kahden maalin johtoasemansa ja...
Oy HIFK-Hockey Ab tiedottaa tehneensä loppukauden kestävän sopimuksen hyökkääjä Erkki Rajamäen kanssa. Rajamäki, 32, on aiemmin edustanut HIFK:ta vuosina 1998-99 ja 2000-01. Hän on...
Jere Karalahti avasi vihdoin piste- ja maalitilinsä tämän kauden kahdeksannessa KHL-pelissä.
Karalahti lämäsi Dinamo Minskin 1-1:een ylivoimalla Pietarin SKA:ta vastaan ja syötti myös 3-3-maalin, mikä...
Viime kaudella New York Islandersissa pelannut viime kevään maailmanmestari Jesse Joensuu oli vireessä Elitserienissä tiistaina.
Joensuu syötti kaksi maalia, kun hänen seuransa HV 71 voitti...
KHL-seura Amur Habarovskin päävalmentajana operoiva Hannu Jortikka on mielenkiintoisen tilanteen edessä.
Joukkueessa on maalinteko-ongelma, mikä koskettaa tosin ainoastaan hyökkääjistöä: maanantain kolmesta maalista kaksi oli puolustajien...
Viime torstaina Tapparan Nestori Lähteen taklauksessa loukkaantunut Mikael Granlund nähtiin tiistaina tositoimissa HIFK:n harjoituksissa.
HIFK tiedotti jo maanantaina, että kyseessä oli niskan retkahtamisesta johtuva lievä...
Risto Dufva sai viime viikolla potkut JYPistä ja sen jälkeen miehen tulevaisuus on ollut suurten huhujen suosikkiaihe.
Veikkaaja-lehti uutisoi tiistaina, että Dufvaa oltaisiin kosiskeltu Lukon...