KHL:n kaikkien aikojen paras pelaaja, Metallurg Magnitogorskin Sergei Mozjakin, on tehnyt KHL-historiaa.
39-vuotiaasta venäläishyökkääjästä tuli maanantai-iltana ensimmäinen pelaaja, joka on saavuttanut sarjassa 900:n tehopisteen rajapyykin, kun...
Tappara on päättänyt luopua yhdestä puolustajastaan.
Tamperelaisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että joukkueen mukana tryout-sopimuksella ollut Eric Norin ei jatka joukkueen mukana.
Norin ehti pelaamaan kirvesrinnoissa kuusi ottelua, joissa hän ei saalistanut...
Koronavirus on ajanut eri maajoukkueiden valmennusryhmät tukalaan tilanteeseen.
Esimerkiksi Tshekki ei ole vielä julkaissut joukkuettaan, sillä maan pääsarja Extraliiga on tällä hetkellä keskeytettynä, eikä kyseisestä...
Ruotsi on nimennyt joukkueensa marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävään Karjala-turnaukseen.
Tre Kronor saapuu Suomeen joukkueella, joka on koottu ainoastaan kotimaassa pelaavista pelaajista. Kokoonpanossa on SHL-pelaajien lisäksi...
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi maanantaina Jääkiekkoliiton tiedotustilaisuudessa JYPin viime aikaista toimintaa.
Jyväskyläläisseura on tällä hetkellä taloudellisesti ahtaalla, minkä vuoksi se on lomauttanut päävalmentaja Pekka Tirkkosen ja apuvalmentaja Ari Santasen....
Ilveksen joukkue on saanut viikon alkuun todella ikäviä uutisia.
Tamperelaisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että Sport-ottelussa vamman saanut Joona Ikonen pysyy tositoimista sivussa kuukausia. Tarkempi toipumisaikataulu on selvillä myöhemmin...
Jiri Smejkal on ollut Liigan alkukauden parhaimpia hyökkääjiä.
23-vuotias tshekkihyökkääjä on loistanut Tapparan riveissä ottelusta toiseen, joten alku on ollut juuri sellainen, mitä mies on toivonutkin....
P.K. Subban yllätti seuraajansa tällä viikolla melko erikoisella kuvalla.
New Jersey Devilsin puolustaja julkaisi nimittäin Instagramissa kuvan, jossa hän makoilee paidattomana laiturilla haiden seassa. Kyseiset viiksihait...
New Jersey Devils on vahvistanut puolustustaan uudella pelaajalla.
NHL-seura tiedottaa verkkosivuillaan, että se on päässyt yksivuotiseen sopimukseen Dmitri Kulikovin kanssa. 29-vuotias venäläispuolustaja tienaa tulevasta kaudesta 1,150 miljoonaa...
Kolmatta kansainvälistä televisioviikkoa vietetään parhaillaan tällä viikolla 19.-25. lokakuuta.
Televisioviikon kunniaksi monet maksulliset kanavat aukeavat jälleen vapaaseen katseluun viikonlopun ajaksi 23.-25. lokakuuta.
Tämän myötä pystyt katselemaan...
Janne Pesonen ripustaa hokkarit naulaan, uutisoi MTV Urheilu.
Jääkiekon maailmanmestari keväältä 2011 on päättänyt lopettaa pelaajauransa, joten hänen viimeiseksi seuraksi jäi Oulun Kärpät. Pesonen pelasi viime...
Liigaa ei pelata Tallinnassa kaudella 2020-21, tiedottaa Liiga.
Liigan tiedotteessa kerrotaan, että Pelicans, Lukko, HIFK ja JYP eivät matkusta tällä kaudella toiseen maahan koronaepidemian aiheuttamien...
Liigan kuumin maalivahti tulee tällä hetkellä hieman yllättävästä osoitteesta.
Vaasan Sportin riveihin täksi kaudeksi siirtynyt Rasmus Reijola on pitänyt nimittäin tällä kaudella nollapelin jo kolmessa ottelussa. Kun...
Patrik Laine on aloittanut harjoittelun Tapparan kanssa, eikä siinä vielä kaikki, uutisoi Iltalehti.
Lehden saamien tietojen mukaan tällä hetkellä on mahdollista, että Winnipeg Jetsin suomalaistähti pelaisi...
Sub-kanava näyttää tällä viikolla Liigan huippukamppailun ilmaiseksi.
Perjantaina kello 18.30 käynnistyvässä paikalliskamppailussa Ilves saa vastaansa Tapparan. Puoli tuntia ennen ottelun alkua Sub-kanavalla ennakoidaan ottelua Hockey Night...
Florida Panthersin hyökkäys vahvistuu Stanley Cup -voittajalla.
Floridalaisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että se on tehnyt yksivuotise n ja kaksisuuntaisen sopimuksen Scott Wilsonin (arkistokuvassa vas.) kanssa. 28-vuotias kanadalaislaituri tienaa...
Joona Koppanen on ollut odotetusti kovan luokan vahvistus Mestikseen.
NHL-seura Boston Bruinsin sopimuspelaaja on tällä hetkellä lainalla tamperelaisessa KOOVEE:ssa, jossa hän on saalistanut yhdeksässä ottelussa...
Kristian Vesalainen saapuu lainalle Suomeen.
Winnipeg Jets tiedottaa Twitterissä, että 21-vuotias suomalaishyökkääjä liittyy toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella HPK:n mukaan. Hämeenlinnalaisseura on Vesalaiselle entuudestaan tuttu seura kausilta 2016-17 ja...
JYP joutui lomauttamaan keskiviikkona kaksi valmentajaansa jo kauden toisten yt-neuvotteluiden päätteeksi.
Jyväskyläläisseuran puheenjohtaja Jukka Seppänen kertoo tuoreeltaan Keskisuomalaisen haastattelussa, että JYPillä oli kaksi vaihtoehtoja: joko tehdä kovan luokan...
Liigan siirtomarkkinoilla on koronaviruksen vuoksi poikkeuksellinen tilanne.
Kausi on jo kovassa vauhdissa, mutta siitäkin huolimatta peräti 46 viime kaudella Liigassa pelannutta pelaajaa on yhä ilman...
Liigassa Kärpät on tällä hetkellä ainoana joukkueena karanteenissa.
Oululaisseura sai perjantai-iltana ikäviä uutisia, kun yhdellä joukkueen jäsenistä todettiin koronavirustartunta ja koko joukkue asetettiin sen vuoksi...
Isojen loukkaantumisongelmien kanssa painiva HIFK sai kylmää kyytiä lauantain liigakierroksen avauserässä.
Isäntäjoukkue Jukurit siirtyi erätauolle 3-0-johtoasemassa, kun NHL-laina Vitali Abramov takoi kaksi osumaa ja Teemu Pulkkinen osui kertaalleen.
Ottawa Senatorsista...
Entinen Ruotsin maajoukkuesankari on kärähtänyt ratista, uutisoi Aftonbladet.
Ruotsalaislehden mukaan NHL:ssäkin urallaan pelannut ruotsalainen törmäsi autolla kaiteeseen ja poliisin saavuttua paikalle hän puhalsi peräti 3,06 promillea....
NHL-legenda Joe Thornton pelaa NHL:ssä myös ensi kaudella, muttei enää San Jose Sharksissa.
41-vuotias kanadalaishyökkääjä siirtyy seuraavaksi Toronto Maple Leafsiin, jonka kanssa hän on solminut yksivuotisen ja...
Kärppien joukkueessa on todettu koronavirustartunta.
Oululaisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että yhdellä liigajoukkueen jäsenellä on todettu koronavirustartunta ja koko on asetettu karanteeniin, joka kestää 24.10. saakka.
Kärppien mukaan...
Loukkaantumisten kanssa painiva HIFK sai todella huolestuttavia uutisia myös perjantaina.
Kotikaukalossaan Lukolle maalein 2-3 taipunut helsinkiläisseura menetti nimittäin sairastuvalle myös joukkueen ykköspuolustaja Mikko Kousan. Päävalmentaja Jarno Pikkarainen kertoi...
NHL-seuran Carolina Hurricanesin organisaation hyökkäysosasto vahvistuu kertaheitolla peräti kolmella pelaajalla.
NHL-seura tiedottaa verkkosivuillaan, että se tehnyt sopimukset Jeremy Braccon, David Gustin sekä Sheldon Rempalin kanssa. Jokaisen sopimus...
Jesperi Kotkaniemi pelaa alkutalven Liigassa.
Porin Ässät tiedottaa verkkosivuillaan, että Montreal Canadiensin hyökkääjä liittyy joukkueen mukaan toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella, joka ulottuu NHL-leirien alkuun saakka.
– Jesperi...
Sub-kanava näyttää myös tulevana perjantaina tuttuun tapaan yhden liigaottelun suorana.
Tällä kertaa tv-otteluksi on valikoitunut Pelicansin ja Ilveksen välinen kamppailu, joka alkaa kello 18.30.
Otteluun pureudutaan...
Montreal Canadiens on ajautunut vaikeaan tilanteeseen kokeneen hyökkääjänsä kanssa, paljastavat useat eri lähteet.
TSN:n toimittaja Rick Dhaliwal kertoo Twitterissä, että kanadalaisseuran ja Brendan Gallagherin väliset jatkosopimusneuvottelut ovat tällä hetkellä...