Panu Markkanen

573 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Markkasen pohdinnassa Petri Kontiolan vire ja virne

Petri Kontiola palkittiin Suomen parhaana 4-0 -voittoon päättyneessä Saksa-ottelussa. Tätä ennen Kontiolasta ja hänen johtamastaan ykkösketjusta ei oltu saatu tehoja irti juuri lainkaan. Tänä iltana...

Petri Kontiola kahden sentterin ketjusta: ”Olemme tottuneet pyörimään ympäri kenttää”

Suomen jääkiekkoleijonien ykkösketjussa hyökkää kaksi keskushyökkääjää, Petri Kontiola ja Jori Lehterä. Joukkueen pelillinen johtaja Kontiola myöntää, että asia on vaatinut hieman totuttelua. - Alussa voi olla...

Maailmanmestari Jarkko Immonen: ”Roolini on muuttunut KHL:n takia”

Jarkko Immonen palaa MM-jäille Minskissä oltuaan sivussa viime vuoden maailmanmestaruusturnauksesta. Sitä ennen Immonen pelasi neljät kisat putkeen, ja oli voittamassa MM-kultaa vuonna 2011. Tuossa turnauksessa hän...

Olli Jokinen pelasi NHL:n runkosarjan lopun polvivaivaisena

Leijonien keskushyökkääjä Olli Jokinen piti huhtikuun 11. päivänä päättyneen NHL:n runkosarjaurakkansa jälkeen viikon tauon, ennen kuin aloitti jääharjoittelun Minskin MM-kisoja varten. - Polvi vaivasi. Minulta...

Jere Lehtinen ei tuomitse Sidney Crosbya vähistä maaleista

Yksi NHL:n pudotuspelikevään suurimmista puheenaiheista on ollut Pittsburgh Penguinsin tähtipelaaja Sidney Crosby. Onhan Crosby aina otsikoissa teki hän mitä tahansa, mutta tänä keväänä huomiota on...

Näin Michael Keräsen agentti kommentoi pelaajan MM-poisjääntiä

Tulikuuman liigakauden ja maajoukkuekevään pelannut Michael Keränen kieltäytyi Minskin MM-kisapaikasta, kun Kärppien Juhamatti Aaltonen oli ilmoittanut olevansa estynyt edustamaan Leijonia. Keräsen jälkeen päävalmentaja Erkka Westerlund...

Markkasen kommentti: Teräväisen ymmärrän, Keräseen keksin yhden syyn

Jääkiekkokauden viimeisen Euro Hockey Tour –turnauksen ilta on vuosittain yksi lajiväen eniten odottamista illoista. Silloin on MM-näytöt annettu, jääkiekkomaajoukkueen valmennusjohto sulkeutunut viimeiseen mietintäänsä omaan...

Ässien kapteeni toivottelee Ville Niemistä jo tervetulleeksi Poriin

Huippujääkiekkoilijoiden kannanotot Tapparasta lähtöpassit saaneen Ville Niemisen tilanteeseen jatkuivat tänään, kun Ässien kapteeni Ville Uusitalo toivotti Niemisen jo tervetulleeksi viime kevään finaalivastustaja Porin Ässien...

Markkasen piinapenkissä Juuso Hietanen: ”Suomella edellytykset MM-kultaan!”

Suomi kohtaa tänään Ruotsin Euro Hockey Tourin turnauksessa Ruotsin. Ottelu on Suomelle toiseksi viimeinen ennen ensi viikolla Valko-Venäjällä alkavia MM-kisoja. SuomiKiekko-sivusto tapasi ottelun alla Leijonien...

Huippupakki Juuso Hietanen: ”Westerlundin systeemi on aiempaa yksinkertaisempi”

Yksi Suomen kärkipuolustajista Juuso Hietanen näkee, että Erkka Westerlundin ja hänen edeltäjänsä Jukka Jalosen pelisysteemeissä on pelaajille näkyvä ero. Hietanen pelasi Jalosen alaisuudessa MM-kisat vuosina...

Markkasen piinapenkissä Ville Pokka: ”En tiedä, pelaanko Kärpissä ensi kaudella”

Kärppien tuore Suomen mestari Ville Pokka on yksi kuluvan kauden eniten kehittyneistä Liiga-pelaajista. Pokka nousi kauden aikana yhdeksi Kärppien takalinjojen johtajaksi. Maajoukkueen päävalmentaja Erkka Westerlundilla...

Ville Pokka sai kutsun Leijoniin mestaruusiltana

Leijonien nuori puolustaja Ville Pokka ei saanut eikä tarvinnut pitkää miettimisaikaa, kun häntä kysyttiin jääkiekkomaajoukkueen mukaan Tukholman Euro Hockey Tour –turnaukseen. Pokka oli ollut koko...

Markkasen piinapenkissä Michael Keränen: ”Kisapassiani ei ole vielä leimattu!”

Jääkiekkomaajoukkue juhlii vappua työn merkeissä kohdatessaan Helsingissä Venäjän. Ilveksestä HIFK:n riveihin juuri siirtynyt Michael Keränen on ollut yksi maajoukkuekevään väriläiskistä, ja on hyvin lähellä...

Markkasen piinapenkissä Teuvo Teräväinen: ”Ei kannattanut jäädä Chicagoon kyttäämään pelipaikkaa”

Teuvo Teräväisen kaudesta ei ole puuttunut käänteitä, menestystä, aallonpohjia, eikä lentomaileja. Nuori sentteri on johtanut Suomen alle 20-vuotiaiden maailmanmestariksi, pudonnut Jokereiden mukana ns. säälipleijareissa...

Erkka Westerlund aavisti jo Sotshissa Olli Jokisen pelaavan MM-kisoissa

Jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Erkka Westerlund ei yllättynyt, kun sai keskushyökkääjä Olli Jokisen suostumuksen sille, että Winnipeg Jetsin hyökkääjä tulee pelaamaan MM-kisoihin. Jokinen palasi maajoukkueeseen Sotshin olympialaisissa...

Kultaisen Kypärän voittanut Michael Keränen: ”Edessä uran kovimmat pelit”

Ilveksestä HIFK:n riveihin siirtyvä Michael Keränen odottaa tulevasta Euro Hockey Tourin turnauksesta uransa kovinta koettelemusta tähän asti. Keränen on tehnyt vakuuttavan maajoukkuedebyytin lähes pistepörssin voiton...

Michael Keränen ja Ville Pokka hämillään ”Kiekkoraamatun” ylistyksestä

Suomen jääkiekkomaajoukkueessa tänä viikonloppuna MM-kisapaikkaa tavoittelevat Michael Keränen ja Ville Pokka pääsivät hiljattain maailman arvostetuimpana kiekkojulkaisuna pidetyn The Hockey Newsin huomion kohteeksi, kun lehti...

Teuvo Teräväinen keväästään: ”Olen onnekas!”

Leijonien riveissä MM-kisapaikkaan tavoitteleva Teuvo Teräväinen ei harmittele lainkaan sitä, että ei jatka kauttaan NHL:n pudotuspeleissä Chicago Blackhawksin riveissä. Chicago on edennyt taalaliigan pudotuspeleissä kahdeksan...

Markkasen kommentti: MM-senttereidemme taso kertoo kisojen vetovoimasta

Olli Jokinen, Petri Kontiola, Jori Lehterä, Jarkko Immonen, Petteri Wirtanen, Juha-Pekka Hytönen, Teuvo Teräväinen. Ei hullumpi keskushyökkääjistö. Itse asiassa mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä enemmän...

Leijonataituri Kiiskinen ei halua sotkea politiikkaa ja urheilua: ”Tulee varmasti hyvät kisat”

Leijonien riveissä MM-kisapaikkaa hamuava Tuomas Kiiskinen ei halua lähteä keskusteluun siitä, on Valko-Venäjä sopiva paikka kisojen pitämiseen. - Valko-Venäjällä on ollut aina hyvin yleisöä, kun...

Markkasen piinapenkissä Juha-Pekka Hytönen: ”Venäjällä laskettiin päiviä poispääsyyn”

Keskushyökkääjä Juha-Pekka Hytönen oli tehokas Leijonien ensimmäisissä MM-kisoihin valmistavissa maaotteluissa Latviaa vastaan. Hytönen hyökkäsi Tuomas Kiiskisen ja Michael Keräsen keskellä tehden ensimmäisessä pelissä tehot 1+1...

Markkasen piinapenkissä Kari Jalonen: ”Mestaruuteen joukkueena venäläisten sooloillessa”

Itä-Euroopan jääkiekkoliiga KHL:ssä on myös edessä kauden huipennus, kun Lev Praha ja Metallurg Magnitogorsk alkavat tavoitella historioidensa ensimmäisiä KHL-titteleitä. Tässä vaiheessa on jo varmaa, että...

Leijonahyökkääjän tuleva osoite ratkeaa vappuun mennessä

Sveitsin liigan Lausannen tämän kauden tehokkain hyökkääjä Juha-Pekka Hytönen tavoittelee paikkaa Leijonien MM-joukkueessa tosissaan. Hytönen, Michael Keränen ja Tuomas Kiiskinen muodostivat viime viikon Latvia-otteluissa erittäin...

Kari Jalosen Lev kohti KHL-finaaleja suomalaisvalteilla

Lev Prahan päävalmentaja Kari Jalonen luottaa varsin suomalaisiin resepteihin perjantaina alkavissa KHL-finaaleissa. Ensimmäinen valtti on maalivahtipeli, josta vastaa raumalaislähtöinen kaksikko Petri Vehanen-Atte Engren. - Rauman poikia...

Markkasen piinapenkissä Veli-Matti Savinainen: ”Jortikka toi Jugraan järkeä”

Veli-Matti Savinaiselle on sattunut ja tapahtunut. Välillä häneltä on taklattu kasvot rikki, välillä lyöty hampaat poikki, välierän jatkoaikamaalin jälkeen hän on kiroillut suorassa tv-lähetyksessä,...

Veli-Matti Savinaisella päinvastainen tilanne verrattuna viime kevääseen

Hyökkääjä Veli-Matti Savinainen on yksi Leijonien ensimmäiseen leiriryhmään valituista KHL-pelaajista. Takana on uran ensimmäinen kausi Venäjällä. Savinainen ja hänen tempauksensa palkata kaksi kaveriaan mukaan asumaan...

Markkasen piinapenkissä Jere Karalahti: ”MM-leirille tulo oli selvä asia”

Suomen jääkiekkomaajoukkue on leireillyt Vierumäellä tiistaista alkaen tähtäimenään toukokuussa pelattavat MM-kisat. Otteluiden merkeissä valmistautuminen alkaa tänään, kun Leijonat kohtaa Jyväskylässä Latvian. Joukkue on yllättävän kokenut...

Karalahti sai Tuukka Mäntylän pakkiparikseen – Paukkuvatko laidat?

Konkaripuolustaja Jere Karalahti saa tämän viikon Latvia-maaotteluissa parikseen Tuukka Mäntylän. Kaksikko puolusti ainakin keskiviikon harjoituksissa Petteri Wirtasen kentässä, jossa laitahyökkääjinä olivat Leo Komarov ja Veli-Matti...

Erkka Westerlund tavoittelee hurjaa maalivahtikaksikkoa MM-kisoihin

Suomi tavoittelee tämän kevään jääkiekon MM-turnaukseen todella kovaa maalivahtikaksikkoa. Viime yönä ratkesi, että yhdeksi maailman parhaaksi maalivahdiksi tituleerattu Pekka Rinne ja Nashville Predators eivät...

Markkasen kommentti: HIFK hyppäsi nykyaikaan

HIFK ei olisi voinut palkata Antti Törmästä sopivampaa päävalmentajaa. Seura on ollut viime Suomen mestaruutensa jälkeen edustusjoukkueensa osalta pahalla tuuliajolla, ja tempoileva päävalmentajapolitiikka on...