Suomi oli horjutettavissa tiistaina, kun Etelä-Korea kiusasi isompiaan miehekkäästi etenkin kahden ensimmäisen erän ajan. Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelun käännekohta oli lopulta isäntien vimmattu kiri,...
Jääkiekon miesten olympiaturnaus on siinä pisteessä, että keskiviikkona ohjelmassa on pudotuspelien toinen kierros, eli puolivälierät. Suomi aloitti pudotuspelirupeamansa aiemmin kuin esimerkiksi neljä vuotta sitten...
Suomella oli ajoittain jopa yllättäviä vaikeuksia Etelä-Korean kanssa tänään käydyssä olympiaturnauksen pudotuspeliottelussa. Suomi voitti lopulta maalein 5–2, mutta helpolla voitto ei irronnut.
Olympiakiekkoa SuomiKiekko.comille kommentoiva...
Suomi selvitti tiensä tiistaina jääkiekon olympiaturnauksen puolivälieriin, kun se kellisti pudotuspelien avauskierroksen ottelussa Etelä-Korean numeroin 5-2. Isänniltä ei mitään pois, mutta päävalmentaja Lauri Marjamäen...
Länsinaapurimme Ruotsi on mitaleita tuijottamalla Suomea menestyneempi maa ennen tätä viisi turnausta käsittäneessä jääkiekon naisten olympiahistoriassa. Se meni Torinossa vuonna 2006 jopa finaaliin asti...
Suomen jääkiekkoleijonat eteni Pyeongchangin olympialaisissa odotetusti kahdeksan parhaan joukkoon kaatamalla kisojen isäntämaan Etelä-Korean maalein 5-2. Ottelu ei kuitenkaan ollut helppo, sillä Suomi lähes menetti...
Kun tiistaina pelatut olympialaisten ensimmäisen karsintakierroksen ottelut olivat päättyneet Etelä-Koreassa, olivat Suomi ja Kanada omaa luokkaa yhdessä tilastossa - nimittäin ylivoimassa.
Vaahteralehtipaitojen ylivoima oli kolmen...
Leijonat raivasi tiensä tiistaina olympiakiekon puolivälieriin, kun se löi kisaisäntä Etelä-Korean pudotuspelien avauskierroksella lopulta selvin 5-2-numeroin. Suomen avainpelaajiin kuului kaksi häkkiä tehnyt Petri Kontiola,...
Suomen miesten joukkue varmisti tiistaina paikkansa jääkiekon olympiaturnauksen puolivälierissä, kun se kukisti kisaisäntä Etelä-Korean hurjan trillerin jälkeen numeroin 5-2.
Ensimmäisen puolen tunnin perusteella ottelusta näytti...
Leijonien ja Etelä-Korean välinen kamppailu on tilanteessa 3-2, kun kaksi erää on takana.
Suomi johti ottelua toisessa erässä jo numeroin 3-0, kunnes kisaisäntien hurmosmainen kiri...
Leijonien ja Etelä-Korean välisessä tärkeässä ottelussa nähtiin todella ikävän näköinen tilanne, kun Suomen kapteeni Lasse Kukkonen sai kiekon suoraan kasvoihin.
Kukkonen jäi tuskissaan jäähän...
Leijonat on haastavassa tilanteessa olympialaisten neljännesvälierässä Etelä-Koreaa vastaan, kun tilanne on Suomelle kahden erän jälkeen 3-2.
Kaikki näytti toisen erän alkupuoliskolla vielä hyvältä, kun Suomi...
Leijonien paidassa kahdet olympialaiset (Grenoble 1968, Sapporo 1972), kaksi Kanada Cupia sekä kuudet MM-kilpailut käynyt Veli-Pekka ”Vellu” Ketola arvioi Suomen tämän päivän pudotuspelivastustajan Etelä-Korean...
Peräti neljät olympialaiset urallaan pelannut jääkiekkolegenda Esa ”Enzo” Peltonen uskoo Leijoniin tiistain nitro-ottelussa Etelä-Koreaa vastaan. Silti legendan suusta kuuluu haastattelussamme myös varoituksen sanoja.
Esa Peltonen,...
Slovenian maajoukkueen hyökkääjä Ziga Jeglic on kärynnyt dopingtestissä. Hänen näytteestään löytyi astmalääke fenoterolia
Urheilun kansainvälisen välitystuomioistuimen CAS:n mukaan 29-vuotias Jeglic ei pelaa enää Pyeongchangin olympiaturnauksesta.
Jeglic...
USA:n hyökkääjä Ryan Donato kirjoittaa huikeaa tarinaa Etelä-Korean olympialaisissa.
21-vuotias Harvardin yliopiston joukkueen tähtihyökkääjä teki aamuyön karsintaottelussa Slovakiaa vastaan kaksi maalia, kun USA otti vakuuttavan...
Maalivahti Sakari Lindfors edusti Suomea viisissä MM-kilpailuissa sekä Calgaryn olympialaisissa 1988. Lindfors, 51, oli siis mukana voittamassa Suomen jääkiekkohistorian ensimmäistä miesten arvokisamitalia.
Millaiset muistot sinulla...
Suomen vastustaja pronssiotteluun selvisi toisen välierän myötä. Siinä lopputulos oli ennalta arvattava: Kanada meni loppuotteluun ja passitti Venäjän Olympiaurheilijat pronssiotteluun lukemin 5-0.
Suomen ja Venäjän...
Olympialaisissa on käytetty tänä talvena ensimmäistä kertaa ns. älykiekkoja. Ne keräävät monipuolista dataa pelaajien liikkeestä ja muista asioista.
Älyteknologia kertoi esimerkiksi sen, että ottelussa Norjaa...
Yksi suomalaisen jääkiekon suurimmista legendoista, Pekka ”Rocky” Rautakallio, edusti Leijonia kuudesti MM-kilpailuissa vuosina 1972–83 sekä kahdessa Kanada Cupissa (1976 ja 1981).
Rautakallio, 64, ei...
Suomea viidesti MM-kisoissa ja kerran olympialaisissa (Calgary 1988) edustanut maalivahti Sakari Lindfors harmittelee Leijonien eilistä tappiota Ruotsille.
Lindforsin mielestä Suomi oli osan ottelusta niskan päällä,...
Suomen Naisleijonien puolustaja Ronja Savolainen selvisi säikähdyksellä USA-ottelussa saamastaan kovasta ja ilkeän näköisestä tällistä.
Suomen puolivälierävastustajan USA:n kapteeni Meghan Duggan taklasi Savolaista polvella ottelun ensimmäisessä...
Ruotsi piti eilen Suomen ja sen kärkinimet kurissa, kun länsinaapuri kukisti Leijonat olympiakiekon alkulohkon päätöspelissä numeroin 3-1. Suomi oli tehoton, ja esimerkiksi pistepörssin kärjessä...
Naisleijonien puolustaja Ronja Savolainen koki kovia aamuyön välieräottelussa USA:ta vastaan.
USA:n kapteeni Meghan Duggan taklasi avauserässä polvitaklauksella Savolaista, joka lensi taklauksesta suoraan pää edellä laitaa...
Kun Suomi hävisi olympiakisojen alkulohkon päätöspelissä sunnuntaina Ruotsille, jäi Leijonat oman lohkonsa kakkoseksi. Tuo puolestaan tarkoittaa sitä, että Suomi aloittaa pudotuspelit jo avauskierrokselta alkulohkojen...
Leijonat koki miesten olympiaturnauksessa ensimmäisen tappionsa sunnuntaina, jolloin Ruotsi oli parempi niukasti numeroin 3-1. Suomelle selvästi eniten päänvaivaa tuotti tehottomuus, mutta muuten koitos Tre...
Jääkiekon olympiaturnaus ei ole lähtenyt Yhdysvaltojen joukkueella toivotulla tavalla liikkeelle. Joukkue kärsi shokkitappion "jääkiekon kääpiömaa" Slovenialle ja hävisi murskaavasti Venäjän olympiaurheilijoille.
Slovakiaa vastaan USA oli...
Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue kaatui sunnuntaina tehottomuuteen Ruotsia vastaan alkulohko C:n päätösottelussa. Vaikka leijonalauma jäähyili, oli silläkin saumansa kääntää peli ylivoimillaan - Tre Kronor otti...
Suomen miesten urakka talviolympialaisissa jatkuu tiistaina pudotuspelien avauskierroksen mittelöllä Etelä-Koreaa vastaan.
Leijonat joutuu aloittamaan jatko-ottelut jo ensimmäiseltä kierrokselta, sillä se ei voittanut omaa lohkoaan eikä...
Olympialaiset hurjalla pistetahdilla aloittanut Eeli Tolvanen jäi Ruotsia vastaan sunnuntaina kirvelevällä tavalla ilman tehoja, sillä varsinkin ottelun loppuhetkillä maalitykillä oli paikat tuoda Leijonat tasoihin....